Alamäkiajo -leikittelystä urheiluksi

Julkaistu numerossa 4/99

 

Alamäkiajo on lyhyessä ajassa kehittynyt muutaman harvan harrastajan leikittelystä aidoksi urheiluksi, jossa kamppaillaan arvokisamitaleista ympäri maailmaa.

Maastopyöräily syntyi 70-luvun puolivälissä Kaliforniassa paikallisten nuorukaisten kaahatessa omatekoisilla härveleillään pitkin Tamalpais-vuoren rinteitä. Joe Breeze, Gary Fisher ja kumppanit tulivat samalla luoneeksi kokonaan uuden urheilulajin - alamäkiajon polkupyörillä. Toki samasta alkulähteestä syntyi myös nykyinen maastoajo, mutta alamäestä se kaikki alkoi.

Kilpailutoiminta pääsi maastossa toden teolla vauhtiin vuonna 1983, jolloin perustettiin NORBA (National Off Road Bicycling Accociation). USA:n mestaruuksista on kilpailtu jo vuosia ja ensimmäiset viralliset kansainvälisen pyöräilyliiton alaiset MM-kisat järjestettiin Durangossa Coloradossa 1990. Noissa kisoissa molemmat alamäkiajon mestaruudet menivät rapakon taakse: miesten kisan voitti USA:n Greg Herbold ja naisten kisan Kanadan Cindy Devine.

Alkuaikoina samat naamat loistivat alamäkiajossa ja maastossa. Myös kisavälineet olivat samanlaisia, joten samalla fillarilla saattoi osallistua jopa MM-kisoissa molempiin lajeihin. 

USA:n John Tomac ja Juliana Furtado ovat saavuttaneet arvokisavoittoja ja mitaleita molemmissa maastopyöräilyn lajeissa. Nykyään lajit poikkeavat jo niin paljon toisistaan, että vain alan erikoismiehet ja naiset pystyvät ylipäätään ajamaan radat kunnialla läpi.

Alkuaikoina alamäkiajo oli pohjois-amerikkalaisten heiniä, mutta vuosien myötä valtikka on siirtynyt vanhalle mantereelle. Erityisesti ranskalaiset ja italialaiset ovat menestyneet arvokisoissa. Miesten sarjassa Ranskan Nicolas Vouilloz on ottanut jo neljä maailmanmestaruutta ja maannainen Anne Caroline Chausson on tehnyt saman kolmasti peräkkäin.

Ensimmäiset Suomen mestarit

Suomessa ajettiin ensimmäiset viralliset SM-kisat Porvoossa 1991. Miesten mestaruuden voitti Sami Ojalainen ja naisten mestaruuden Riitta Niemelä. 

Jo 80-luvun lopussa oli ajettu epävirallisia kisoja, jotka muistuttivat enemmän pujottelua. Noissa enimmäisissä kisoissa loistivat moottoripyöräilijät, sillä Paloheinän alamäessä voiton korjasi motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkonen ja Peuramaalla ykkönen oli trial-ammattilainen Timo Ryysy. 

Suomessakin samat miehet ja naiset ajoivat aluksi maastokisoja ja alamäkeä, mutta meilläkin alkoi nopea erikoistuminen. Nykyään Suomessakin pärjäävät vain siihen erikoistuneet miehet ja naiset.
Naisten puolella Katja Repo on vuodesta 1992 korjannut aina mestaruuden, kun se vain on ollut jaossa. Suomessa Katjan menestys on tullut helpolla, sillä naisia ei ole riittänyt kunnolla viivalle. Liekö syynä lajin rajuus.

Miesten puolella osanottajia on ollut runsaasti, mutta nyt laji näyttää vakiintuneen ja kisoissa kiertää vajaa 100 hengen vakioporukka.

Kansainvälisellä tasolla menestys on ollut Katjan varassa ja kun ottaa huomioon harjoitusmahdollisuudet ja pienen harrastajamäärän voi hänen saavuttamiaan PM-, EM- ja MM-mitaleita pitää ihmeenä.

Miehissä Jyri Hyrskylahti saavutti SM-tittelin 1994 ja samana vuonna hän säväytti myös maailman cupissa. Hyskylahden jälkeen Suomen ratoja on hallinnut Antti-Pekka Laiho, joka on ottanut jo useamman mestaruuden. Katjan lisäksi Laiho on jaksanut kiertää myös kansainvälisiä ratoja kohtalaisella menestyksellä. Maailman cupissa Laiho on joka vuosi saavuttanut tasaisesti pisteitä.
Nykyään suomalaisten tie maailmalle on entistäkin kivisempi, sillä osallistujamäärien noustessa ei kisoihin pääse mukaan noin vain. Maailman cupin karsintoihin päästäkseen tarvitsee ajajalla oli kansainvälisen pyöräilyliiton UCI:n pisteitä ja niitä saa vain tietyn kategorian kisoista. Tulevien suomalaistähtien tulee siis jatkossa käydä ottamassa vauhtia jonkin muun maan arvokisoista, mikäli mielivät jatkamaan Katjan ja Antti-Pekan perinteitä.

Sääntöjä

UCI:n sääntöjen mukaan alamäkirata saa sisältää maksimissaan 3 % asfalttia tai muuta vastaavaa päällystettä. Radan pitää kokonaisuudessaan olla alamäkeä. Osa radasta saa olla ns. poljettavaa osuutta, mutta pääsääntöisesti sen pitää olla ajajan taitoja testaavaa maastoa. Radan pitää myös olla sekoitus erityyppistä maastoa: kärrytietä, polkua, kivikkoa jne...

Käytännössä vaatimus alamäestä toteutuu harvemmin ja jopa useilla kansainvälisillä radoilla poljetaan hullun lailla pitkiäkin matkoja.

Radan ihannepituus on 1,5 - 5 km. Suomessa tämä toteutuu harvoin ja yleensä meillä kisataankin noin minuutin kestävillä radoilla.

Kilpailijat starttaavat radalle yksitellen ja aika otetaan valokennoilla.

Pyörästä säännöt rajaavat oikeastaan pois vain moottorin. Näin kehitys on vuosien varrella ollut varsin vapaata ja DH-kilpurit ovatkin polkupyöräilyn eksoottisimpia välineitä. 

Pakollisiin ajovarusteisiin kuuluu kiinteällä leukasuojalla varustettu kypärä, polvi-, kyynär- ja hartiasuojat, selkäsuoja, pitkälahkeiset housut, pitkähihainen paita ja pitkäsormiset hanskat.
Ajokengistä ei ole mitään mainintaa ja osa avopolkimilla ajavista käyttääkin jäykkäpohjaisia "tennareita". Monet suosivat kuitenkin lukkopolkimia ja maastokäyttöön tarkoitettuja pyöräilykenkiä. 

Tulevaisuus

Yleisölajina DH on lunastanut ainakin Keski-Euroopassa paikkansa. Arvokisoissa radan varteen kerääntyy sankka joukko katsojia ja myös harrastajia riittää tuhatmäärin.

Yleisön kosiskelu on kuitenkin johtanut suurempiin hyppyreihin ja muutenkin radat ovat koko ajan vaikeampia. Kun myös vauhdit ovat kasvaneet alkaa turvallisuus olla välillä niin ja näin.

Samalla kun pyöriin tulee lisää joustoa ja muita ominaisuuksia nousee myös hinta. Lajista alkaakin tulla yhtä kallista kuin moottoriurheilusta ja samalla tehdastallien ja yksityiskuskien välinen kuilu syvenee. Tästä syystä ja myös vauhdin rajoittamiseksi UCI:ssa on kaavailtu sääntöjä, joilla pyörien teknistä kehitystä rajoitetaan.

Jos säännöt kuitenkin säilyvät nykyiseen tapaan vapaina tullaan jo ensi vuosituhannen alussa näkemään tietokoneohjattuja iskareita, kuusimäntäisiä hiilikuituisia levyjarruja ja täysin puhkeamattomia renkaita. Myös sähkö- ja ilmatoimiset vaihteet ovat hetkessä todellisuutta.

Miten pääset mukaan:
Kaikki kilpailut käydään Suomen Pyöräilyunion ry ja Kansainvälisen Pyöräilyunionin (UCI) sääntöjen alaisina, joten kilpailuihin haluavan on ensin etsittävä itselleen soveltuva pyöräilyseura. Tietoa suomalaisista seuroista saa Pyöräilyunionista Radiokatu 20 Helsinki puh. (09) 278 6575
Sähköposti pyoraily@pyoraily.fi

Tiedot seuroista ovat myös liiton www-sivuilla www.pyoraily.fi

Suomen mestaruuskilpailujen luokat:
Nuoret M 16
Juniorit N 18 ja M 18
Seniorit N ja M

Ikäluokkamestaruudet ajetaan luokissa:
Nuoret M 14 ja Veteraanit M 30

DH Cup -kilpailujen luokat:
Miehet, Veteraanit M 30, Juniorit M 18 ja Nuoret M 16, M 14 sekä naiset.