By:Timo Uotila

Räyskälä-Luutaharju Lopella

Reitit Etelä-Suomessa, mutta selkeästi erämaassa. Hyvien yhteyksien päässä melkein mistä tahansa. Etäisyys Hämeenlinnasta 45 km, Helsingistä n. 90 km, Turusta n. 120, Tampereelta 110 km, Forssasta ja Riihimäeltä n. 40 km... Omalla lentokoneellakin (!) pääsee viereen, joten yhteydet ovat kunnossa.

Tukikohtana voisi olla Laakasalon hotelli Lopella Kaartjärven rannalla. Hotellissa on majoituspalveluja (myös karavaanialue) ravintola ja mahdollisuuksia täydentää urheilullista päivää viihteellisemmälläkin ohjelmalla. Hotellille on Riihimäen ja 10-tien väliseltä kantatie 54:ltä viitoitus.

Liikkeelle voi lähteä kahteenkin kiinnostavaan suuntaan: maastoiltaan helpoille ja maisemiltaan upeille hiekkakankaille kohti Tammelaa tai sitten tiukoille harjuille Punelia-järven rantaan. Yhtenä päivänä kerkeää molemmatkin suunnat vilkaisemaan, mutta enemmän maastoista saa irti vähän pidemmän tutustumisen myötä.

Ensiksi Tammelaan päin. Reitin voi rakentaa Paaran patikka-nimen saaneen vaellusreitin varaan (reitti on periaatteessa olemassa Riihimäeltä Forssaan, käytännössä se on merkitty vain Lopen kunnan alueella. Koko välille on kuitenkin etsittävissä  myös poljettava reitti, jos intoa tutkia maastoja kartan kanssa riittää!). Polku lähtee liikkeelle järven rantaa pientä hiekkatietä. Välillä voi poiketa polun sivuun mukaville avokallioille, joissa saa kiivetä tosissaan ja tulla alaspäin, jos uskaltaa, iso ei tämä alue kuitenkaan ole. Hetken matkaa reitti kulkee hiekkapohjaista maantietä pitkin, siirtymätaipaleeksi tämäkin pätkä on tosin aivan riittävän haastavaa, mäet nostavat taatusti hien pintaan. Reitti kannattaa suunnata Räyskälän kylän kautta, pieniä polkuja pääsee ohitsekin, mutta vaivan arvoista se ei ehkä ole. Räyskälän kylän jälkeen tullaan Räyskälän lentokeskuksen (Suomen urheiluilmailuopisto) tuntumaan. Lentokeskuksessa on kahvila poikettavana, kylässä myös kauppa. Lentokentän vieressä on sitten ensimmäinen reitin kauniista järvistä, Ali-Mylly. Järven rannassa kulkee polkuja, moni tosin päättyy jonkin mökin pihaan. Tietä pitkin ajettaessa kannattaa sivuun poiketa vasta lentokentän pohjoisnurkassa Ali-Myllyn ja Ylä-Myllyn välisen kannaksen kautta. Maasto on hyvin kuivaa hiekkakangasta, johon polkuja tarttuu melkein itsestään - reittimahdollisuuksia on siten monta. Kartta on viisasta olla matkassa, niin suunta säilyy - no, tuurilla ajeleminenkin on toki hauskaa.

Reitti kulkee Pernunnummea pitkin Iso-Melkuttimen rantaan, jota ajetaan menomatkalla eteläpuolta. Melkutin on uskomattoman kaunis järvi, vesi on tavattoman kirkasta ja puhdasta, koko kolme kilometriä pitkän järven rannalla ei ole yhtään rakennusta - melkoinen harvinaisuus näin etelässä! Polkuja kiertelee rantoja myöten, välillä kiivetään ja laskeudutaan rantaharjuja pitkin. Korkeuserot eivät kuitenkaan ole kovin kummoisia, enemmän tässä ollaan retkeilyn kuin tiukan ajamisen puolella. Iso-Melkuttimen rannasta pistää pitkälle järveen harjuniemiä, pisin on n. 700 m pitkä ja n. 20 m leveä. Sopivia paikkoja tauon pitämiseen on liiankin kanssa. Iso-Melkuttimen ja Vähä-Melkuttimen välissä on kapea kannas - pieni puro yhdistää kaksi järveä toisiinsa. Vähä-Melkuttimen jälkeen on samassa ketjussa Tammelan Kaitajärvi, sitten voikin pyörää alkaa kääntää takaisinpäin. Paluureitin voi tehdä järviketjun eteläpuolta, polut ovat nyt enemmän metsässä. Omille jäljille palataan Iso-Melkuttimen itäpäässä, lähellä Räyskälän kylää. Laakasaloon takaisin päästessä on matkaa kertynyt 30 kilometrin jommalle kummalle puolelle sen mukaan, kuinka on kierrelty. Aikaa ei välttämättä kulu kovin paljoa, ajamaan pystyy melkoista vauhtia. Toisaalta maastossa riittää ainesta lähes koko päivän reissulle,  jos sapuskaa on mukana repussa tai huoltoautossa. Teltassa yöpyjälle löytyy hyviä paikkoja Melkuttimen rannalta, kunhan jokamiehenoikeuksien velvollisuuspuolikin tulee täytetyksi.

Tammelan Kaitajärveltä on mahdollista jatkaa myöskin edelleen lounasta kohti varsin kelvollisia polkuja ja metsäautoteitä. Vastaan tulee aikanaan mm. Liesjärven kansallispuisto ja sen maastot.

Melkuttimen ympäristöt sopivat hyvin koko perheelle. Maasto ei ole kovin haasteellista, joten pienemmätkin pärjäävät ja pysähtymispaikkoja on loputtomasti. Halutessaan voi vauhdin pitää huomattavankin kovana, jos malttaa, järvet ovat kuitenkin todella kauniita, joten välillä vauhdin pitäminen tuntuu liian suurelta synniltä maisemia kohtaan! Lisäplussana on se, että maastot on suljettu moottoriliikenteeltä, ajamiseen on siis tilaa. Moottoriliikenteen kieltäminen johtuu siitä, että hiekkakangas kuluu hyvin herkästi - vastuuntuntoa tarvitaan siis meiltäkin!

Haasteellisempi reitti Laakasalosta lähtee kaakkoon päin. Pyöräilijä voi seurata Poronpolun viitoituksia. Reitti on valmis vaellusreitti, pääosin hyvin viitoitettu, mutta kartta kannattaa silti olla mukana. Aluksi ajetaan hiekkakankaita pitkin polkuja ja metsäautoteitä runsaat viisi kilometriä, kunnes aletaan olla Punelia-järven rannoilla. Polku kiertelee muutamia koukkauksia maantien ja Punelian välissä, kovin kauas tiestä ei tässä vaiheessa kannata vielä lähteä, vaikka polkuja riittääkin.

Tässä vaiheessa kilometrejä Laakasalosta on tullut noin 7 (autollakin voi tämän välin tulla niin pääsee heti haastaviin maastoihin). Varsinainen maastopyöräilijän juhla alkaa, kun tullaan Mustinmäen kohdalle. Polku kiipeää jyrkälle harjulle, pyöräilijäkin kiipeää, jos ajaa tarkasti. Etelä-Suomen harjuilla on ajaminen aina tarkkaa - juurien ja kivien ryydittämä polku on helposti liukas ja polkaisu väärässä kohdassa pyöräyttää takapyörää tyhjää ja sitten ei muuta kuin työntämään. Kurinalaiselle kuskille maasto on kyllä täysin ajettavaa. Harjua jatkuu noin kilometri, kunnes laskeudutaan Kalaton-järven rannalle ja vaihdetaan seuraavalle harjulle - Hirvenharjulle. Nyt on edessä kova nousu, itse pääsen joskus ylös, joskus en, huohottavan kova se on joka tapauksessa. Mäen päällä ollaankin jo melkoisen korkealla, maisemien katsominen tarjoaa hyvän tekosyyn pitää taukoa. Tästä joitakin kilometrejä eteenpäin on maisemia varten yleensäkin syytä pysähtyä - ajaminen vie huomion sen verran kokonaan, että muulle ei jää aikaa. Polku kulkee harjun laella, välillä tilaa on polun verran eikä yhtään enempää. Välillä lasketaan, välillä noustaan. Tiellä on paikoitellen mukulakiviä, jotka märällä kelillä ovat hyvin inhottavia, kuivallakin inhottavia. En ole vielä selvinnyt alkukilometreistä nousematta jossain kohdassa pyörän selästä, täysin mahdollista sen kyllä pitäisi olla. Reitin korkein kohta - Komionvuori - tulee vastaan n. kolme kilometriä Mustinmäeltä. Täällä polkuun liittyy merkitty luontopolku, Luutaharjun Samo. Polusta on saatavissa (ainakin Lopen kunnanvirastosta) esite, jonka mukana voi taukoa pitäessään tutustua alueen luontoon ja historiaan. Polulle tullaan sen keskivaiheilla. Poronpolku kannattaa hylätä hetkeksi ja kiertää luontopolku ympäri. Eteenpäin jatketaan ensiksi harjujen poikkisuuntaan, koilliseen. Pian on edessä rinne alaspäin, joka selvitetään miten parhaiten osataan, mutta taatusti jotenkin muuten kuin ajamalla. Paikoin lähes pysty rinne päättyy notkoon harjujen välissä ja edessä on siis hyvin tiukka kiipeäminen toiselle harjulle.

Tämän jälkeen maasto helpottaa parin kilometrin ajaksi. Polku seuraa melko tasaista kangasta ja tulee sitten metsäautotielle, joka laskee hiljalleen kohti Luutasuota. Ennen suota polku kääntyy taas ylöspäin ja kiertelee hetken matkaa ahdasta polkua pitkin harvapuustoisessa kangasmaastossa. Suon yläpuolella on pieni torni näköalojen katselemista varten - edessä avautuu hyvin erämainen näky metsää, lampi ja puutonta suota. Luutasuo on luonnonsuojelualuetta, joten pyörän kanssa voi olla asiallisempaa jäädä vieressä kulkevalle tielle eikä seurata luontopolkua itse suolle - pyöränurat eivät kuulu alkuperäiseen suomaisemaan. Tie kulkee Luutalammin rantaa, missä on myös luontopolun lähtöpiste (tänne pääsee viittoja seuraten Loppi-Pilpala-tieltä).

Luutalammilta noustaan sitten taas varsin tiukoille poluille. Tuhkanummella risteilee polkuja, jotka käyvät yhä jyrkemmäksi, kun päästään eteenpäin. Umpeen vähitellen kasvavan Lukkolammin jälkeen on edessä hyvin tiukka nousu, minulle mahdoton, ehkä joku sen voisi pitävällä kelillä kiivetäkin? Kovat nousut ja tarkasti ajettavat laskut jatkuvat, kun noustaan Sikalisko (luit oikein!) nimisen lammen yläpuolelle ja tullaan Ryssänvuorelle ja sieltä takaisin Komionvuorelle.

Nyt on päästy luontopolku ympäri (luontopolun pituus on n. 7 kilometriä) ja palattu Poronpolulle, jota aluksi lähdettiin seuraamaan. Hyvät maastot jatkuvat, jos kunto riittää ja eväitä on matkassa. Poronpolun viitoitukset jatkuvat suoraan etelään. Polku laskee harjulta alas pienten lampien ohitse kohti Leirinummea suurimmaksi osaksi ajettavana. Pohja on joitakin suolänttejä lukuunottamatta kovaa, mäet eivät yhtä hurjia kuin muutama kilometri aikaisemmin. Polkuja risteilee nummella todella paljon, Poronpolun viitoitukset pitävät kartattomankin tiellä. Välillä tulee vastaan asfalttipintainen maantie, mutta sitä ei tarvitse kestää kauaa, vaan reitti siirtyy melkoisen helpoille poluille Punelia-järven rantaan. Reitti seuraa nyt lähinnä teitä ja isoja polkuja, korkeuserotkin jäävät melko pieniksi, joten alkumatkan kovista maastoista kerkeää palautumaan mukavasti. Järvien rikkonaiset rannat rikastuttavat maisemaa ja kun tien varressa olleet pari taloa jäävät taakse, on olo kuin isommassakin erämaassa. Pitkä Pirttiniemi vie pyörän lopulta oikeastaan keskelle Puneliaa, kunnes polku päättyy kapean niemen kärkeen. Vastarannalla runsaan 100 metrin päässä on Marskin maja, nähtävyys sinänsä. Majalla on kesäaikaan mm. ravintola ja venekyydin järjestyminen salmen yli ei ole ongelma, jos siitä vain sopii etukäteen (jos ylitys ei onnistu, voi mukavia kangasmaastoja palailla Pilkutin-järven rantaan, jolloin ennestään ajettua maastoa ei tule kuin kuutisen kilometriä ennen kuin ollaan taas Laakasalossa). Marskin majalta Poronpolku tulee järvenrantaharjuille, joita pitkin pääsee Räyskälään suuntautuvan reitin yhteydessä mainituille avokallioille ja sieltä takaisin Laakasaloon. Tälle reitille tulee mittaa kokonaisuudessaan n. 35 - 45 kilometriä. Jos aikaa ja kuntoa jää varastoon, on maukkaimpia kohtia helppo käydä kokeilemassa uudestaan ainakin jos käytössä on oma auto.

Hirvenharjun ja Luutaharjun maastot eivät ole perhepyöräilyä varten, joskin alueella pystyy liikkumaan myös kuvattuja pienemmillä korkeuseroilla  ja käymään vaikka jalkaisin korkeammilla paikoilla maisemia katsomassa. Aktiiviselle ajajalle maastot tarjoavat sitten haasteita yllin kyllin upeassa erämaisessa ympäristössä. Erämaatunnelmasta huolimatta ovat autotiet lähellä, jos ongelmia tulee. Tässä kuvatut reitit eivät ole läheskään ainoat mahdolliset, harjuja riittää vielä pitkälle eteenpäin ja erilaisia maastoelementtejä yhdistellen viettää alueella vaikeuksitta täysipainoisen viikonlopun. Yhden ajopäivän aikana kerkeää vasta heräämään ruokahalu: mitähän löytyisi, jos lähtisinkin tuota polkua pitkin...

Kartta on hyvä olla mukana, kumpaan suuntaan sitten ajaakin. Polkuja riittää paljon ja kartan kanssa voi tehdä riemastuttavia tutkimusmatkoja. Hyvä kartta on Kunta- ja ulkoilukartta 1: 50 000 Loppi.