By: Jari Wiksten

PORI, RUOSNIEMEN YLIKYLÄ

Palokalliot 

Lähtöpaikka on Ruosniementien ja Kestintien risteys (Ruosniemen tori). 

Kestintietä ajetaan 40 metriä ja käännytään oikealle (Päkäräntie), jota ajetaan mäki ylös ja jatketaan kevyenliikenteen väylälle, joka ylittää peltoaukean. 
Metsän reunassa (n. 710 m) kevytväylä kääntyy oikealle Ruosniemen koulua kohden. 
Aja metsänreunassa suoraan ylös metsään noin kymmenen metrin päässä kulkevalle polulle. Aja polkua pitkin vasemmalle. Polku nousee mäkeä ylös ja alamäessä se kääntyy oikealle. 
Alamäen jälkeen käänny jyrkästi vasemmalle Ylikyläntielle. Polku päättyy suojatien kohdalle Ylikyläntielle (metsäosuus on noin 240 metriä eli yhteensä 950 m). Ylitä tie. 
Suojatiemerkin kohdalta lähtee polku metsään Ylikyläntien pohjoispuolelle. Polku nousee pienen kumpareen yli ja kääntyy vasemmalle. 
Aja noin 20 metriä ja käänny oikealle kosteikon yli kohti pientä kumparetta. Etuvasemmalla näkyy taloja, joita kohti polku kulkee. Oikealle kääntyy polku mutta aja suoraan. 
Pian sen jälkeen risteää polku vasemmalle taloja kohti. Aja edelleen suoraan. Polun vasemmalle puolelle jää n. 20 metrin päähän (Puolukkatien) taloja. 
Aja polkua pienen ojan ylittävän puisen sillan yli. Juurakkoinen polku kaartaa vähän oikealle ja sen jälkeen taas vasemmalle. 
Polku alkaa nousta loivaa mäkeä ylös ja mäen päällä (n. 1300 m) käännytään vasemmalle avokallioille (Palokalliot), joiden oikeaa reunaa polku seurailee. 
Kallioinen osuus päättyy (n. 1600 m) jyrkkään lyhyeen alamäkeen, jonka jälkeen ajettuasi n 200 metriä tulet peltoaukean reunaan. 
Polku jatkuu heinikossa tielle (1860 m). 
Peltoaukealla kulkee tie (Mustikkatien jatke), jota ajat vasemmalle noin 60 metriä ja saavut metsän reunaan (1950 m).
Tie kääntyy vasemmalle mutta käänny oikealle metsään vievälle polulle. 
Aja polkua 20 metriä ja käänny etuoikealle lähtevälle kapealle polulle kohti lähintä taloa. Polku kiertää talon noin 10-15 metrin etäisyydeltä oikealta eli pohjoispuolelta. 
Ohitettuasi talon päädyn kierrät oikealta ison kiven ja ajat alas tielle (Hongonkuja) (2180 m). 
Aja tietä 250 metriä oikealle nousevaa mäkeä ylös ja mäen jälkeen tie kaartaa vasemmalle ja sitten jyrkästi oikealle.
Poikkea tässä mutkassa tieltä vasemmalle lähtevälle metsätielle (240 m). 
Metsätien alussa saattaa olla suljettu puomi. ”Pyntösjärven aukea” 
Aja tätä metsätietä noin 300 metriä ja saavut risteykseen (n. 2740 m). 
Oikealla on ojan ylittävä silta. Aja sillan yli ja polku kaartaa vähän oikealle noin 20 metrin päässä. 
Käänny etuoikealle. Tässä kohden on tehty hakkuita ja metsäkoneen jälkiä on paljon. Yritä pysyä polulla jota pitkin on ajettu metsäkoneella. 
Älä käänny vasemmalle lähteville metsäkoneen jäljille. 
Noin 100 metrin jälkeen hakkuujäljet päättyvät ja polku kulkee metsäisessä heinikossa. 
Aja tätä polkua noin 450 metriä sillalta laskettuna. 
Tulet kahden polun Y-risteykseen (n. 3200 m). [Oikealle (suoraan) ajamalla pääset 30 metrin päässä olevalle tielle, jota pitkin ajamalla 500 metriä pääset (taas oikealle) takaisin Hongonkujalle paikkaan, jossa poikkesit tieltä metsään.] 
Käänny vasempaan lähtevälle polulle ja aja sitä noin 350 m. 
Risteyksestä ajettuasi n. 120 metriä ylität matalan (kuivan?) ojan. Aja edelleen sata metriä ja ylität toisen ojan tukkisiltaa pitkin. Sen jälkeen polku kulkee melko suoraan yli 200 metriä. (n. 3620 m). 
Kun näet edessäsi autojen romuja tien laidassa niin käänny vasemmalle kaartavalle polulle.(Tietä pitkin ajamalla oikealle pääset em. Hongonkujalle.) 
Polku, jolle käännyit on kivikkoinen, juurakkoinen ja kapea. Aja tätä polkua noin 800 metriä. 
Ylität pienen ojan n. 200 metrin kohdalla ja toinen pieni oja on taas 200 metrin päässä. 
Ojan kohdalla alkaa noin 100 metrin mittainen hakkuualue, joka ei ole ihan koko matkaa ajokelpoinen. 
Ohita polulle kaatunut iso kuusi vasemmalta puolelta ja jatka vielä muutama sata metriä (n. 4520 m) ja tulet polkujen X-risteykseen. 
Ajamasi polku jatkuu suoraan ylös pieneen mäkeen mutta käänny poikittaiselle polulle vasempaan. Aja tätä leveähköä myös ratsastajien käyttämää polkua n. 450 m (n. 4990 m) kunnes tulet pellon reunaan. 
Käänny oikealle. 
Polku muuttuu traktoritieksi, jota ajat n. 300 m. Ohitat harmaan ladon (5280 m) ja noin 150 metrin jälkeen ylität leveän ojan. 
Käänny vasemmalle ojanpenkalla kulkevalle polulle. Polku lähtee vähän huomaamattomasti - ole tarkkana. 
Polku kulkee ojan reunaa. 
Ajettuasi n. 500 metriä (5780 m) ohitat ojan ylittävän sillan. Jatka polkua n. 300 metrin ja tulet sillalle, jota pitkin lähdit tälle lenkille (n. 6090 m). 

Rännärinkalliot 
Käänny sillan luona oikealle lähtevälle leveälle polulle. 
Aja n. 150 metriä ja alamäen jälkeen on kostea kohta polulla. 
Jatka edelleen n. 80 metriä ja ylitä oja puita pitkin. 
Noin 100 metrin päässä käänny loivassa ylämäessä oikealle kääntyvälle pienemmälle polulle (*. 
Aja tätä polkua, joka on pääasiassa alamäkeä n. 100 metriä. Tulet usean polun risteykseen. 
Käänny oikealle ja aja noin 20 metriä ja käänny taas oikealle. 
Jatka polkua 50 metriä ja ylitä pieni oja joko ajamalla tai kantamalla pyörää. 
Aja polkua ylös vielä noin 70 metriä kohti pientä suoaukeata, jonka voit kiertää oikealta. 
Ison kiven oikealta puolelta lähtee polku, joka kiertää suon reunaa noin 10-15 metrin päässä. 
Aja polkua n. 210 m ja tulet polulle, joka tulee suolta. 
Aja polkua oikealle noin 110 metriä ja tulet taas em. sillan luona olevaan risteykseen (n. 6850 m). 
Aja uudelleen Pyntösjärven aukean n. 3,5 km lenkki tai palaa metsätietä (oikealle) ja Hongonkujaa pitkin takaisin joko samaa reittiä kuin tulit metsän ja Palokallioiden kautta lähtöpaikkaan (n. 9420 m) tai voit ajaa Hongonkujaa pitkin Ylikyläntielle, jota ajat vasemmalle n. 800 metriä ja tulet kohtaan, jossa ylitit Ylikyläntien Palokallioille mennessäsi. 

Reitin pituus on noin 9,5 km. Reitti on maastoltaan melko tasaista mutta sillä on juurakkoisia ja kivikkoisia polkuja ja välillä vähän kosteita kohtia. 

Ruosniemen (Ylikylän) alueesta on julkaistu v. 1996 suunnistuskartta. Kaikkia Porin alueen suunnistuskarttoja voi ostaa kaupungin vapaa- aikavirastosta. 

Tämä reitti on yleensä talvisinkin melko hyvin ajettavissa. Polkuja pitkin liikkuu paljon kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia. Talvella Palokallion osuus on vähiten kuljettu ja sen ajaminen voi olla hankalaa – voit joutua kantamaan/taluttamaan pyörääsi muutaman sata metriä. 

(* Rännärinkalliolla kannattaa myös kokeilla pidempää reittiä. 
Jatka suoraan ylämäkeä joka kaartaa vasemmalle noin 100 metriä ja sitten kivikkoista kapeampaa polkua oikealle ylös avokallioille, jolta näkyy Porin keskustaan. Avokalliolta pääsee alas ajamalla noin 100 m kallioita länteen päin ja metsän reunasta lähtee pieni polku läheisen talon pihaa kohti. Polku haarautuu pian oikealle ylämäkeen. Ajamalla tätä polkua päädyt reittikuvauksessa mainittuun polulle, joka kiertää pienen suoaukean.