By: Jenni Toivonen
Turku, Pomponrahka
Turun lentokentän eteläpuolinen alue, Pomponrahka, on haasteellista pyöräilymaastoa. Metsään pääsee esimerkiksi Tampereentieltä Turusta päin tultaessa, jolloin ensin käännytään Vahdontielle ja ennen Runosmäen liittymää oikealle pientä kävelytietä pitkin. Kävelytie ylittää ensin ohitustien ja haarautuu hetken kuluttua luontopoluksi ja hiihtoreitiksi.
Luontopolun pitkospuille ei ehka kannata pyöralla lähteä rullaamaan, mutta oikealle kääntyvää polkua seuraillen pääsee melko mukaviin maastoihin. Alkuosa on kallioista ja nopekulkuista kikkailumaastoa, missa polulta poiketessa paasee jopa kunnolla testaamaan pyorailytaitojaan kivien valiin.
Tätä riemua ei kuitenkaan ikuisuuksiin asti kestä, sillä seuraavana on edessä kunnon extreme-suo, josta selviäminen vaatii miehekkäitä reisilihaksia. Kallioreitiltä käännytään vasemalle pienen sillan yli, jonka jälkeen ponnistelut sitten alkavatkin. Vähemmänkin kostealla kelillä pyörä uppoaa jo napoihin asti suomutaan.
Suo päättyy pieneen ylämäkeen, josta päästään taas sujuvasti kallioille pyörähtelemään. Kallion päältä voi itse valita joko paluun oranssilla merkatulle polulle, tai vaihtehtoisesti mennä suoraan vasemmalta alas, missä pudotus taitaa kuitenkin olla liian paha jopa paatuneelle extrememiehelle..
Polkua seuraillen päästään lopulta reitin päätepisteeseen, Pirunpesälle, jonka päälle voi yrittää kivuta, ilman pyörää kuitenkin.