Lotta Lepistö etappivoittoon Thüringen Rungfahrt -etappikilpailussa
Naisten Thüringen Rundfahrt jatkui maanantaina Saksassa. Bigla -tallin Lotta Lepistö lähti päivään kokonaiskilpailun sijalta viisi ja ajettavana oli 116 km etappi. Päivän etapilla kierrettiin ensin kolme kierrosta reittiä, jonka aikana naiset ajoivat ylös melko jyrkän ja pitkän Dörtendorfer Bergin nousun.

Maaliin tultiin lopulta kuitenkin tasaiselle, ja Lepistö oltua hyvissä asemissa vielä kolmannen mäkisen kierroksen jälkeen, tiedettiin lopun sopivan hänelle erinomaisesti. Lepistön Bigla -joukkueen ajajat tekivätkin viimeiset 10 km vahvasti töitä suomalaisajajan hyväksi. Lopulta Lepistö kiri maaliin etapin voittajana ennen ruotsalaista Emma Johanssonia, joka tunnetaan yhtenä maailman kovimmista kirinaisista.

Kilpailun jälkeen onnellinen Lepistö kiitteli vuolaasti joukkuekavereitaan onnistuneesta  tiimityöskentelystä. Kyseessä oli Lepistön ensimmäinen iso kansainvälinen voitto, lukuisten top 10 -sijoitusten seuraksi. Etappikilpailu jatkuu torstaihin asti ja jäljellä on vielä noin 350 km ajettavaa. Huomenna vuorossa on 118,5 km pituinen etappi reitillä, joka sisältää muutaman isomman nousun.

Suomen Pyöräilyunionin tiedote
Lue lisää
Joupiska Maraton 19.7.2015
M Yleinen MARATON 60 km
1 Tukki Heikki OTC/Rokua MTB 2.19.11
2 Niemi Pekka EGC Meranti 2.21.33
3 Toppari Jaakko Jurvan Voima 2.24.52
4 Ollanketo Samuli OTC 2.25.44
5 Idström Reima Kona Team Inari-Saariselkä 2.30.16
6 Oikarinen Jukka OTC 2.30.18
7 Kuoppala Marko Pietarsaari 2.34.21
8 Nykänen Henrik Kouvolan Pyörälijät 2.34.33
Lue lisää
Lepistö jatkaa vahvasti Saksan etappiajossa
Saksassa Thüringen Rundfahrt -kilpailu jatkui lauantaina 103 kilometrin etapilla. Lotta Lepistö, joka kiri ensimmäisellä etapilla toiseksi, lähti Bigla-tallin kanssa hakemaan tiimille hyvää sijoitusta. Joukkueen Joëlle Numainville oli mukana seitsemän kuskin irtiotossa, mutta 25 kilometriä ennen maalia hän kärsi teknisistä ongelmista ja joutui palaamaan pääjoukkoon. Irtiotto kutistui maalia kohden neljän kuskin kokoiseksi, mutta pääjoukko ei onnistunut saamaan heitä kiinni. Lotta Lepistö ajoi maaliin viidentenä pääjoukon kärjessä 14 sekuntia hatkaporukan perässä. Kisan aikana satoi vettä ja liukkaat olosuhteet aiheuttivat Biglan Carmen Smallin kaatuisen. Hän ajoi etapin maaliin, mutta joutui käymään sairaalassa tarkistettavana. - Tänään tiimillämme ei ollut hyvä päivä, mutta sellaista pyöräily...
Lue lisää
Sasu Halme ja Noora Kanerva XCO-mestarit Liedossa
Korson Kaikua edustavat Sasu Halme ja Noora Kanerva voittivat sarjansa maastopyöräilyn olympialaji XCO:n SM-kilpailuissa Liedossa. Halme kiersi Liedon uuden 3,8 kilometrin radan kahdeksan kertaa lopulta 1.26 minuuttia nopeammin kuin Kusti Kittilä, joka johti kilpailua ison osan matkasta ennen kuin joutui päästämään Halmeen edelle. Toni Tähti oli kolmas. Naisten kilpailussa Noora Kanerva otti uransa kolmannen SM-kullan kierrettyään radan kuusi kertaa 3.07 minuuttia ennen Meiju Salmelaa. Antonia Haga  oli kolmas.

”Tuommoisella tasaisella ajolla menestys tulee. Näissä on vaarana, että aloittaa vähän turhan rajusti. Tavoitteena oli ajaa tasainen ajo loppuunasti. Lopussa meni vähän kramppia jalkaan, mutta ihan hyvä kunto on...
Lue lisää
XCO SM 19.7.2015
M-ELITE 30,4 km
1. Halme Sasu KorsKa 1.53.02 
2. Kittilä Kusti OTC 1.54.28 
3. Tähti Toni CC Picaro 1.58.18 
4. Kangaskokko Juha OTC 1.58.27 
5. Uusi-Piuhari Teemu Pro MTB 2.03.45 
6. Halme Samuel KorsKa 2.04.19 
7. Tikkala Arto WVC 2.05.39 
8. Pärssinen Perttu Pro MTB 2.09.03 
Lue lisää
Rata SM 18.7.2015
Naisten keirin
1. Pia Pensaari TVC
2. Elisa Turunen TVC
3. Rosa Törmänen IK-32
4. Heidi Onger IK-32
5. Heini Salovaara HyPy
6. Carolien Hunneman UP
7.  Anna Ronkainen CCH
8. Anni Alanko SV
Lue lisää
Lotta Lepistö toinen avausetapilla Saksassa
Lotta Lepistö ajoi toiseksi seitsemän päivän mittaisen Thuringen Rundfahrtin avausetapilla Saksassa.
Sveitsiläistalli Biglan ykköskirijäksi nostettu Lepistö sai teamikaveriltaan hyvin apua loppukilometreillä.
-Talliin hankittiin kolme viikkoa sitten ratapyöräilyssä MM pronssia ajanut Carmen Small. Hän teki loistavaa työtä ja veti minulle kirin. Minun ei tarvinnut muuta kuin pysyä takapyörässä kiinni ja avata kiri, kun sen aika tuli.
Lähdön voitti Saksalainen Lisa Brennauer.
Aivan nappiin ei Lepistö kiri mennyt. - Loppu ei mennyt ihan nappiin. Päästin Lisan yllättämään ja muutaman metrin karkuun. Sain välin kiinni, mutta en jaksanut puristaa ohi ja ihan lopussa eroakin taas tuli.
Toinen etappi on samantapaista, kumpuilevaa maastoa, kuin avausetappikin. Se sopii Lepistölle...
Lue lisää
XCE SM 18.7.2015
M-Elite lopulliset sijoitukset
1 Olli Miettinen TCC 
2 Samuel Halme KorsKa 
3 André Haga NCC 
4 Sasu Halme KorsKa 
5 Juho Hänninen TWL 
6 Jerry Oksman HyPy 
7 Markus Simelius WVC 
8 Henri Ojala TVC DNS
Lue lisää
Peurunka Tempo 18.7.2015
M YL 37 km
1 142 Hyppönen Petri OTC 50.06
2 140 Toivanen Joona CC Picaro 52.18
3 137 Ruostetsaari Timo PyöRi 52.43
4 145 Leppämäki Marko JurVo 53.29
5 147 Miettinen Matti Joutsa 56.26
6 141 Jaatinen Juuso LrPy 56.42
7 134 Kinnunen Verneri CC Picaro 59.15
8 138 Turunpää Veikko Tikkakoski 1.03.07
Lue lisää
Bianchi-cup Hennala 14.7.2015
Yleinen
1 Jussi Veikkanen TWD Elite 51,4
2 Niklas Colliander CCH Elite 51,48
3 Kimmo Kananen IBD-Vivus 52,16
4 Antti-Jussi Juntunen KorsKa M-18 52,4
5 Juho Saarinen Lapy Elite 52,4
6 Mika Tervala Lapy M-40 52,46
7 Tommi Koskinen ACT Kilpa 53,25
8 Kari Salo Hei Tri M-30 53,25
Lue lisää
Reinon päivän rata 16.7.2015
N10 200 m seisova
1. Emilia Manninen IK-32 22,09 20
2. Emilia Ahtosalo CCH 23,90 15
3. Cecilia Lindberg SV 22,96 17
4. Emilia Suvisaari SV 26,25 13
5. Olivia Suvisaari SV 27,22 11
N12 200 m 
1. Anniina Ahtosalo KorsKa 19,15 20
2. Linnea Blåfield SV 20,59 17
Lue lisää
Maastopyöräilyn XCO:n SM-kilpailut Liedossa 19.7.
150 kilpailijaa testaavat Liedon uuden XCO-radan SM-kilpailuissa
Kaikkiaan 150 henkilöä on ilmoittautunut maastopyöräilyn XCO:n SM-kilpailuihin, jotka järjestetään Liedossa sunnuntaina. Kello 10 alkavissa kilpailuissa on sarjoja 10-vuotiaista eteenpäin.
 
Miesten kilpailu alkaa klo 14. Järjestävän seuran eli Team Velo Cyclingin Henri Ojala on varmasti yksi suosikeista, mutta Sasu Halme, Toni Tähti, Kusti Kittilä ja monet muut takaavat jännittävän kilpailun. Mitalisijojen ulkopuolelle tuskin kovin helposti myöskään jää kovan alkukauden maantiellä ajanut Samuel Pökälä.
 
Naisten kilpailussa Tahko MTB:n voittaja Sini Alusniemi saa vastaansa muun muassa Noora Kanervan.
 
Miesten SM-mitaleista kamppailee kaikkiaan 19 kuskia, naisissa 11.
Miesten kilpailussa 3,8 kilometrin rata...
Lue lisää
XCO Nordic CUP UCI C2 12.7.2015
M-Elite 28,8 km (6x4,7)
1 Sasu Halme Focus Halme Racing 1.28.36,5
2 Kusti Kittilä OTC 1.30.19,7
3 Toni Tähti Picaro/Team Medilaser 1.31.07,3
4 Sakari Lehtinen HyPy 1.32.16,2
5 Perttu Pärssinen ProMTB/Team Medilaser 1.34.07,1
6 Joonas Pessi PKK 1.35.34,1
7 Arto Tikkala WVC 1.39.33,1
8 Teemu Uusi-Piuhari ProMTB/Team Medilaser 1.40.57,9
Lue lisää
SM kortteli 12.7.2015
N-ELITE 25,6 km
1 85 Heini Salovaara HyPy 42.41
2 91 Pia Pensaari TVC 42.41
3 86 Maija Syrjä HyPy 42.41
4 83 Suvi Lavonen OTC 42.41
5 81 Micheala Åvall ACT 42.41
6 80 Katri Lehtonen KoiIsku 43.20
7 90 Veera Väkevä CCH 44.51
8 84 Karoliina Eklund HyPy OVL
Lue lisää
MTB Marathon Valkeakoski 11.7.2015
Myl 60 km
1 Jarkko Niemi Team Chebici 02.35.44
2 Sami Suhonen Liikunnan Riemu/Sportax 02.40.43
3 Iiro Sairanen IU 02.41.48
4 Riivo Schumann Amps ExtremeSport/Est 02.45.14
5 Jani Poussu Team Medilaser 02.46.40
6 Ari Sarja Espoo 02.49.51
7 Juha Kauppinen JYPS 02.50.53
8 Tarmo Lehtinen PKK 02.53.37
Lue lisää
Ahtosalon sisarukset voittivat viimeisen etapin. Anniina koko kilpailun.
11 vuotiaat Anniina ja Matias Ahtosalo voittivat lähtönsä tänään U6 cycletourin päättäneellä aika-ajoetapilla. Anniina voitti samalla kokonaiskilpailun ylivoimaisesti. Matias oli viides.
 
Pökälän vauhti tänään kohdallaan
 
Miesten elitesarjassa TWL:n Samuel Pökälä ajoi neljänneksi jääden vain 20 s kärkeen. Miesten kokonaistuloksissa paras oli RedHot Blizz-Meridan Matti Manninen ollen viides.
Maajoukkueen Viivi Puskala pisti odotetusti voittokamppailun tiukaksi ja otti 33 s kiinni kilpailua johtanutta Clara Lundmarkia 15-16 sarjassa. Kuuden etapin jälkeen eroa voittajaan jäi vaivaiset 22 s.
http://www2.idrottonline.se/CKU6-Cykel/U6CycleTour/Resultat/

SPU:n tiedote 11.7.2015
Veli-Matti Koistinen voitti Virossa
Veli-Matti Koistinen ei luovuttanut keltaista johtajanpaitaa Viron Noortetuurilla. Hän ajoi toiseksi 12,1 kilometrin aika-ajossa ja voitti viisi etappia käsittäneen kisan 21 sekunnin marginaalilla.
Suomalaiset ajoivat joukkueena hienosti ja tuloksena oli myös Antti-Jussi Juntusen kokonaiskilpailun kolmas sija ja punaisen pistepaidan haltuunotto. Tomi Santasalo ajoi kokonaiskisan yhdeksänneksi.
Näyttää siltä, että nyt on kasassa hyvä joukkue nuorten olympiapäiville. Pojat pystyvät ajamaan joukkueena ja silloin on hyvä lähteä kisaamaan minkä maajoukkueen kanssa tahansa.

SPU:n tiedote 10.7.2015
PSM/Rovaniemi-cup 3 (XCO) 11.7.2015
M-40 17,5 km
1 Heikki Haaparanta OP-P 0.52.43 
2 Heikki Tormilainen OP-P 0.53.51 
3 Pekka Välimaa OP-P 0.59.02 
4 Olli Lehtoranta OP-P 1.19.38 
M-50 17,5 km
1 Markku Väyrynen OP-P 1.10.33 
Naiset 10,5 km
1 Antonia Haga OP-P 0.39.06 
2 Laura Niskala OP-P 0.47.52 
Lue lisää
Jasminin päivän rata 9.7.2015
2 km aika-ajo nuoret ja naisetRata CUP
1. Joakim Nordström Akilles 2.42,74 60
2. Anni Alanko SV 2.53,10 50
3. Heini Salovaara HyPy 2.54,13 40
4. Elisa Turunen TVC 2.55,42 30
5. Anna-Mari Saarinen TVC 2.57,78 20
6. Ville Wilppula IK-32 2.59,42 15
7. Elina Lipponen TVC 2.59,50 10
8. Sonja Taskinen TVC 3.12,10 7
Lue lisää
Pyöräilyn SM-kortteliajot sunnuntaina
Porin Reposaaressa ajetaan sunnuntaina 12.7. pyöräilyn Suomen mestaruuksista kortteliajossa. Vauhdikkaan ja yleisöystävällisen kilpailun lähtöviivalle odotetaan asettuvan näyttävä joukko suomalaisia kärkipyöräilijöitä. Kilpailu ajetaan suljetulla lyhyellä 1,6 km reitillä Reposaaren Satamapuiston ja Kirkkokadun välisellä alueella. SM-lähdöissä naiset ajavat 16 kierrosta ja miehet 37 kierrosta. Kortteliajo on nopeatempoinen intensiivinen kilpailulaji ja vaatii kilpailijoilta erittäin hyvää pyörän käsittelytaitoa ja toistuvien rytminvaihdosten kestämistä. Yleisölle kortteliajo tarjoaa lyhyen ja suljetun radan ansiosta erittäin hyvän tilaisuuden seurata suomalaisten huippupyöräilijöiden kamppailua SM-mitaleista.

SM-kilpailut järjestää Koiviston Isku ry:n pyöräilyjaosto yhdessä Reposaaren Kunnon kanssa. Suomen mestaruuksista kamppaillaan naisten ja miesten elite-luokkien lisäksi juniorisarjoissa. SM-kortteli on samalla...
Lue lisää

Sivu 1 / 35:staEnsimmäinen   Edellinen   [1]  2  3  4  5  6  7  8  9  10  Seuraava   Viimeinen