Samuli Öhman Suomen mestaruuteen M18-sarjan maantieajossa
Akilles Cycling 30.6.2019, kuva Sami Kervinen
Akilleen Samuli Öhman lähti irtiottoon 18-vuotiaiden SM-kisassa kisan varhaisessa vaiheessa. Hän sai hetkeksi mukaansa joukkuekaverinsa Veeti Vainion ja TWD:n Oskari Kolehmaisen kanssa. Öhman pääsi irrottautumaan kaksikosta taktiikan mukaisesti kisan alkupuoliskolla ajaen soolona ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen.
Kisa ajettiin yhtenä 50 kilometrin lenkkinä ja useampana 13,4 kilometrin lenkkinä. Heti alkuvaiheessa Samuli Öhman irtautui kuin vahingossa pääjoukosta ja sai aikaan nopeasti eroa. Isompi lenkki sisälsi kaikenlaisia tuuliosuuksia myötäisestä sivu- ja vastatuuleen. Myötätuuliosuudella ero kasvoikin lähes minuuttiin. Melko pian Öhmanin irtautumisen jälkeen pääjoukosta irtosivat Akilleen Veeti Vainio ja TWD:n Oskari Kolhmainen. Kaksikko sai Öhmanin jonkin ajan kuluttua sivutuuliosuudella kiinni. Kolmikon taivaltaessa TWD:n Kolehmainen kieltäytyi vetämästä. Öhman ja Vainio uhkasivat, että siinä tapauksessa sinut pudotetaan. Muutaman pudotusyrityksen jälkeen Öhman pääsikin irti, ja Vainio pisti jalan suoraksi pakottaen Kolehmaisen takaa-ajoon. Pyöräilyn shakkipeli jatkui Kolehmaisen seuraavalla siirrolla, jolla hän kieltäytyi vetämästä. Näin takaa-ajajat jäivät käytännössä odottelemaan pääjoukkoa. Öhmanin ero kasvoi siten koko ajan, eikä hänellä ollut mitään vaikeuksia ajaa voitoon. Maalissa ero oli 4 ja puoli minuuttia.
”Nyt on toisi hyvä fiilis, kun tavoiteltu Suomen mestaruus tuli. Kisan puolivälissä jo tiesin, kun jalka oli hyvä, että voitto tulee. Ero kasvoi kierros kierrokselta, kun pääjoukko ei saanut kunnon takaa-ajoa aikaan. Ajoin kuitenkin täysillä loppuun. Pieni harmi siitä, että Veeti jäi muutamalla sentillä neljänneksi. Meillä oli kuitenkin tavoitteena kaksi palkintosijaa, kertoi kisan voittanut ja sangen tyytyväinen Samuli Öhman. ”Joukkueelle kiitos lähes täydellisesti onnistuneesta taktiikasta.”
”Taktiikkamme oli ajaa kovaa ja hajottaa porukkaa, missä onnistuttiinkin. Sampan irrotessa odotimme Kolehmaisen lähtevän takaa-ajoon, mutta hän jäikin odottelemaan joukkuekavereita. Pääjoukossa homma meni kiritaisteluksi, jalkani oli kyllä hyvä, mutta mokasin käännyttäessä loppusuoralle, mulla oli liian pieni vaihde enkä päässyt heti vastaamaan muiden kiriin. Metrit loppuivat kesken ja hävisin muutaman sentin pronssin. Oma moka, tästä taas opittiin,” selvitteli Vainio lopun käänteitä.
Porvoon Akilles on suomalaisen pyöräilyn legendaarinen seura, joka on tuottanut kymmenittäin suomalaisia huippuajajia. Viime vuosina Akilles on keskittynyt valmentamaan ja kasvattamaan nuoria ajajia eliittisarjaan ja seuran tavoitteena on olla Suomen paras ja menestyksekkäin seura. Strategiansa mukaisesti Akilleessa tehdään parhaillaan pitkäjänteistä työtä, jotta seura ajajineen nostetaan Suomen ykkösseuraksi pyöräilyssä ja seurasta synnytetään kehitysalusta nuorten pyöräilijöiden kehittämiseksi Suomessa aina ammattilaisuuteen saakka. Akilles kutsuu yrityksiä mukaan nostamaan Porvoon pyöräilyn jälleen maan ehdottomalle huipulle.
1820