Fillarin toimitus / perjantai 5. heinäkuuta 2019 / Kategoriat: Tiedotteet Oskari Vainionpää kiri SM-korttelissa mestariksi TWD-Länkenin lehdistötiedote 5.7.2019 TWD-Länkenin Oskari Vainionpää voitti kortteliajon Suomen mestaruuden kukistamalla loppukirissä irtiottokumppaninsa Joni Kanervan (Porvoon Akilles). 11 ajajan suuruiseksi kutistuneessa pääjoukossa nopein oli Continental Focuksen Sasu Halme. Näin hänelle SM-pronssia. Reilun 50 voittoa tavoittelemaan lähteneen ajajan joukko aloitti kilpailun hyvällä vauhdilla. Eikä tunnin ja viiden kierroksen kilpailusta ollut kulunut kuin 25 minuuttia, kun tuomaristo oli poistanut kilpailusta jo hieman jääneitä ajajia niin, että radalla oli enää 13 ajajaa. Kilpailussa syntyi vahvalta näyttänyt irtiotto, jossa ajoi neljä eri seurojen pyöräilijää. Mukana on mm. Oskari Vainionpää. Ryhmä ei ollut kuitenkaan TWD-Länkenin kannalta kokoonpanoltaan hyvä. Siksi Vainionpää ei tehnyt vetotöitä ja takaa-ajajat ajoivat karkulaiset kiinni. Irtiottoryhmässä ajanut Joni Kanerva ei jäänyt kuitenkaan aikailemaan, vaan iski yksinäiseen irtiottoon. Kanerva ei kuitenkaan saanut ajaa kauan yksin, sillä Oskari Vainonpää nousi hänen kumppanikseen. Kaksikko teki yhdessä hyvin töitä ja ero pääjoukkoon kasvoi reiluun 20 sekuntiin. Pääjoukosta yritettiin muutaman kerran nousta mukaan Kanerva – Vainionpää -kaksikon mukaan. Yritykset eivät kuitenkaan onnistuneet. Taistelu Suomen mestaruudesta jäi kärkikaksikon väliseksi ja viimeiselle kierrokselle maalisuoralle. Siinä Oskari Vainionpää pääsi avaamaan kirin hyvästä paikasta ja Joni Kanerva ei pystynyt haastamaan. - Mietin viimeisillä kierroksilla mitä teen. Radalla ei ollut oikein hyvää paikkaa yrittää irti, joten ratkaisu oli jätettävä loppukiriin. Tunsin itseni kuitenkin vahvaksi ja otin aloitteet loppukirissä. Nyt onnistuin, kertoi Oskari Vainionpää. Juniorit (M18) ratkaisivat samassa kilpailussa oman luokkansa mestaruusmitalit. Porvoon Akilleksen Veeti Vainio oli junioreiden ykkönen ja hänen seurakaveri Samuli Öhman kakkonen. Suomen mestaruuspronssin sai TWD-Länkenin Oskari Kolehmainen. SM-kortteli Vantaa M-Elite ja M18, 60 min + 5 kierrosta 1. Oskari Vainionpää TWD-Länken 1.08.21 2. Joni Kanerva Akilles s.a. 3. Sasu Halme MoFi 1.08.42 4. Anders Bäckman IBD s.a. 5. Saul Pietikäinen TWD-Länken s.a. 6. Otto Mielikäinen TWD-Länken s.a. 7. Ukko Peltonen TWD-Länken s.a. 8. Arto Vainionpää JurVo s.a. 9. Lauri Seppä TuUL s.a. 10. Antti-Jussi Juntunen TuUL 1.08.50 M18, 60 min + 5 kierrosta 1. Veeti Vainio Akilles 1.08.50 2. Samuli Öhman Akilles s.a. 3. Oskari Kolehmainen TWD-Länken Oskari Vainionpää ja Eeva Sarlin kortteliajon Suomen mestarit Sini Alusniemi MTB Maratonin EM-kisojen neljäs Print 2003
Fillarin toimitus lauantai 30. lokakuuta 2021 Cyclocross SM-kilpailut 30.10.2021 M Elite 60 min 1 Antti-Jussi Juntunen Akilles 1.00.23,3 2 Niko ...
Fillarin toimitus sunnuntai 3. lokakuuta 2021 16. Pirkka MTB-marathon Lamminpäässä 3.10.2021 M KUNTO 30 km 1 Niemi Jarkko Continental Focus 1.14.24 2 Puttonen Paavo ...