Fillarin toimitus / sunnuntai 1. syyskuuta 2019 / Kategoriat: Tiedotteet Pensaari ja Larsen Škoda Cycling Cupin voittoon Suomen Pyöräily 1.9.2019 Škoda Cycling Cupin finaalissa Kankaanpäässä koettiin yllätys, kun miesten kilpailua johtaneella Matti Mannisella oli huono aloituspäivä varsinkin toisella korttelietapilla. Manninen putosi kun tiukoissa mutkissa ajajaletka rakoili ja lopulta katkesi. Gif-Chebiciä edustaja jäi takimmaiseen ryhmään. Lopulta takajoukko liputettiin ulos ja päälle mätkäistiin kahdeksan minuutin aikasakko. Samoin kävi cupissa kolmantena olleelle Porvoon Akilleksen Joni Kanervalle. Cupin kakkosena majaillut Team Larunpyörä Cervelon Trond Larsen käytti tilaisuuden hyväkseen ja teki vahvojen tallikaveriensa avulla eroa kilpailijoihinsa. Sunnuntain maantie-etappi olikin Larsenille sijoituksen varmistelua. Joni Kanerva yritti loppuun asti taistella iskien yksin irtiottoon neljäkymmentä kilometriä ennen maalia ja voitti lähdön. Takana ajanut Larsen kuitenkin piti eron riittävän pienenä. Kanerva kuitenkin palkittiin kovasta yrittämisestä ja hän nousi toiseksi kokonaispisteissä. Mannisen oli tyytyminen kolmanteen sijaan. Viimeisen osakilpailun kokonaisvoittoon ajoi tasaisen varmoilla suorituksilla IBD Cyclingin Anders Bäckman. Naisissa kokonaisvoiton oli jo varmistanut TVC.n Pia Pensaari. Finaalin voittoon polki vahvassa syyskunnossa oleva Ida Sten Toni&Toni Teamista. Hän voitti kaikki etapit Pensaaren ollessa kakkonen. Sten pokkasi kokonaiskilpailun kolmannen tilan. Hänen edelleen kiilasi IBD Cyclingin Hanna Joronen. Kankaanpäässä Joronen oli kolmas. Tommi Martikaiselle MM kultaa aika-ajossa Akilleen Veeti Vainio räjäytti pommin voittamalla Etelä-Koreassa Tour de DMZ:n Print 3460
Fillarin toimitus lauantai 30. lokakuuta 2021 Cyclocross SM-kilpailut 30.10.2021 M Elite 60 min 1 Antti-Jussi Juntunen Akilles 1.00.23,3 2 Niko ...
Fillarin toimitus sunnuntai 3. lokakuuta 2021 16. Pirkka MTB-marathon Lamminpäässä 3.10.2021 M KUNTO 30 km 1 Niemi Jarkko Continental Focus 1.14.24 2 Puttonen Paavo ...