Fillarin toimitus / torstai 13. helmikuuta 2020 / Kategoriat: Tiedotteet Tour de La Provencen ensimmäinen etappi päättyi massakiriin, Hänninen maaliin pääjoukossa TWD-Länkenin lehdistötiedote Jaakko Hännisen kauden avauskilpailun Tour de La Provencen ensimmäinen etappi päättyi ennakko-odotusten mukaisesti massakiriin ja kirimiesten välien selvittelyyn. Loppukirin vahvin oli ranskalainen kiritykki Nacer Bouhanni. 149,5 kilometrin etappi kulki normaalikaavan mukaan. Heti alussa karkuun lähti neljän ajajan irtiotto, mutta pääjoukko piti karkulaiset hyvin kontrollissa. Ero ei oli parin minuutin luokkaa, mutta pääjoukko kiristi lopussa vauhtia niin, että karkulaiset ajettiin kiinni ennen viimeisiä kilometrejä. Jaakko Hänninen sai ajella suhteellisen rauhallisesti koko etapin ja hän oli mielissään etapin kulusta. Hän tuli maaliin samalla ajalla kuin voittaja ja 48:s. - Tämä oli tasamaaetappi ja vaikka se oli isolta osaltaan avoin, niin tuulikaan ei tänään ollut missään roolissa. Helpohkoa ajoa koko päivä. Kun meillä ei ole täällä kirimiestä, niin ei tarvinnut tehdä töitä pääjoukon keulassakaan. Hyvä aloittaa kisakausi tällaisella etapilla. Tuli hyvää tuntumaa ja vauhtia jalkoihin sopivasti, kertoi Jaakko Hänninen. Perjantaina ajetaan 174,9 kilometrin etappi. Se lähtee 10 kilometrin nousuun ja etapin voittaja ei löytyne kirimiesten joukosta. Tour de La Provence (2.Pro) 1/4 etappi Châteaurenard - Saintes-Maries-de-la-Mer (149,5 km): 1. Nacer Bouhanni (Ranska) Team Arkéa Samsic 3.16.35 2. Jakub Mareczko (Italia) CCC Team s.a. 3. Giacomo Nizzolo (Italia) NTT Pro Cycling s.a. 4. Pierre Barbier (Ranska) NIPPO DELKO One Provence s.a. 5. Hugo Hofstetter (Ranska) Israel Start-Up Nation s.a. 6. Chris Lawless (Iso-Britannia) Team INEOS s.a. 48. Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R La Mondiale s.a Tour de La Provence (2.Pro) To 13.2. 1. etappi Châteaurenard - Saintes-Maries-de-la-Mer (149,5 km) Pe 14.2. 2. etappi Aubagne - La Ciotat (174,9 km) La 15.2. 3. etappi Istres - Mont Ventoux/Chalet Reynard (140,2 km) Su 16.2. 4. etappi Avignon - Aix-en-Provence (170,5 km) GoExposta vinkit pyöräretkiin kotimaassa ja ulkomailla Pirkan Hiihto 2020 on peruttu Print 1344
Fillarin toimitus lauantai 30. lokakuuta 2021 Cyclocross SM-kilpailut 30.10.2021 M Elite 60 min 1 Antti-Jussi Juntunen Akilles 1.00.23,3 2 Niko ...
Fillarin toimitus sunnuntai 3. lokakuuta 2021 16. Pirkka MTB-marathon Lamminpäässä 3.10.2021 M KUNTO 30 km 1 Niemi Jarkko Continental Focus 1.14.24 2 Puttonen Paavo ...