Fillarin toimitus / maanantai 7. kesäkuuta 2021 / Kategoriat: Tiedotteet Porvoon Ajo ja Ole Wackströmin muistoajo järjestetään vuoden koronatauon jälkeen Akilles Green Teamin lehdistötiedote Porvoon pyöräilyn superviikonloppu, Ole Wackströmin muistoajo ja Porvoon Ajo järjestetään yhden välivuoden jälkeen 12. ja 13. kesäkuuta. Tänä vuonna järjestäjät eivät ole koronan kutsuneet ulkomaisia joukkueita kilpailuihin. Tulijoita olisi ollut, mutta järjestäjät näkivät parhaaksi toppuutella. Legendaarisen kisan voittaja ratkaistaan nyt kotimaisin huippuvoimin. Tänä vuonna on päästy palaamaan normaalivuoden järjestykseen, jolloin kauden kovimmat kisat ajetaan jo kesäkuussa. Tänä vuonna Porvoon Pyöräilyn Superviikonloppu on viikon päästä ajettavan maantieajon Suomen mestaruuskisan esinäytös. ”Saamme mukaan Suomen parhaat pyöräilijät kahden vuoden takaisen Porvoon Ajon voittajan IBD:n ja Novo Nordisk tiimin ammattilaisajajan Joonas Henttalan johdolla. Odotamme saavamme mukaan omista ajajistamme myös viime vuoden maantieajon Suomen mestarimme virolaisessa Ampler-tiimissä ajavat Antti-Jussi Juntusen sekä aika-ajon Suomen mestarin Ukko Peltosen. Moni muu minun lisäkseni on vuosi vuoden jälkeen toivonut Porvoon Ajon voittoa Akilleeseen. Kilpailu on todella haastava, mutta meillä on jälleen siihen aito mahdollisuus. Viimeksi voiton Akilleeseen toi legenda Harry Hannus itse, 38 vuotta sitten, vuonna 1983. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, joko nyt,” pohtii Ari Långsjö Akilles Green Teamistä. Rata poikkeaa jonkin verran kahden vuoden takaisesta. Tie- ja katutyöt ovat haitanneet radan suunnittelua. ”Suurinta päänvaivaa meille aiheutti kadunrakennus Myllymäellä sekä etenkin Suomenkyläntien siltatyömaa. Reitti Suomenkylään vedettiin nyt Varjosillan ja Hambonkaaren kautta Hambontielle. Suomenkylän raateleva hiekkatienousu jouduttiin nyt pitkin hampain jättämään pois. Kummankin kilpailun maali- ja lähtöalue on Jernbölen tiellä puistoalueen keskellä. Ole Wackströmin muistoajo ajetaan kokonaan useamman kaupunkierroksen mittaisella radalla. Porvoon Ajo ajetaan tuttuun tapaan runsaan 22 kilometrin mittaisella radalla Kerkkoon kautta kiertäen takaisin kaupunkiin. Isojen kierrosten päälle tulee muutama lyhyempi kaupunkikierros. Risteyksissä liikennettä ohjaavat liikenteen ohjaajat, kilpailun kulun ohjauksesta vastaavat etuautot ja moottoripyörät sekä poliisi”, kertoo ratamestari Päivi Karhu. Yleisöltä pyydetään kärsivällisyyttä ja pieneen odotukseen on syytä varautua Huhtisten kaupunginosaan liikennöitäessä. Huhtisten koululla on sunnuntaina vilkas äänestyspaikka. Toivomme äänestäjien liikkuvan mieluummin päiväkävellen. Lähtö- ja maalialueella on jättinäyttö, josta kilpailun tuloksia voidaan seurata. Yleisön toivotaan noudattavan varovaisuutta ja pitävän riittävää etäisyyttä eri seurueisiin. Tapahtuman web-sivuilta löytyvät mm. reittikartat, osallistuja luettelot (ilmoittautuminen umpeutuu 7.6. klo 24.00, porvoonajot.fi Antti-Jussi Juntunen jahtaa Akilleelle Porvoon Ajon voittoa Tahko MTB järjestetään poikkeusjärjestelyin Print 1427
Fillarin toimitus lauantai 30. lokakuuta 2021 Cyclocross SM-kilpailut 30.10.2021 M Elite 60 min 1 Antti-Jussi Juntunen Akilles 1.00.23,3 2 Niko ...
Fillarin toimitus sunnuntai 3. lokakuuta 2021 16. Pirkka MTB-marathon Lamminpäässä 3.10.2021 M KUNTO 30 km 1 Niemi Jarkko Continental Focus 1.14.24 2 Puttonen Paavo ...