Fillarin toimitus / tiistai 15. kesäkuuta 2021 / Kategoriat: Tiedotteet Akilleen Ukko Peltosen pitkä kiri vei selvään voittoon Porvoon Ajossa Akilles Green Teamin lehdistötiedote. Kuva Antero Piekiäinen Peräti 38 vuotta ehti kulua Harry Hannuksen viimeisestä Porvoon Ajon voitosta ennen kuin suurmestari Hannus sai tilaisuuden ojentaa voittajan seppeleen seuratoverilleen Akilles Green Teamin ja Ampler Development Teamin Ukko Peltoselle. Näiden kahden mestarin käden puristuksessa oli historian lehtien havinaa. Peltonen vei lopulta voiton tavaramerkikseen tulleella kilometrien mittaisella kirillä, jonka finaali oli viimeisen kierroksen kepeä irtautuminen muista karkulaisista. Eliitin kilpailun käynnistyessä yleisöllä oli odottava tunnelma. Tiedettiin, että Puolassa juuri kovalla turneella olleet Ukko Peltonen ja Antti-Jussi Juntunen olivat kunnossa. Kotiseuralle odotettiin innokkaasti voittoa. Suurimmat odotukset kohdistuivat Juntuseen, joka Suomen mestarin paita yllään oli tarkasti merkattu. Kun Juntunen nousi satulasta, niin saman teki 70 muuta ajajaa pääjoukossa. “Tästä paidasta pitää hankkiutua eroon”, maalin yhdeksäntenä tullut Juntunen tuskaili leikillään mestarinpaitaansa. Juntunen oli silminnähden iloinen kaverinsa puolesta, niin monesti Peltonen on ajanut hänelle kisoja. Kisan viidennellä isolla kierroksella, kun GIF:n joukkue oli tehnyt vahvan työn puolitoista minuuttia edellä menevien karkulaisten saavuttamiseksi. Ero olikin supistunut 25 sekuntiin, kunnes takaa-ajo tyssäsi. Tässä vaiheessa Ukko Peltonen luki tilanteen ja aloitti oman jo lähes legendaksi muodostuneen eteenpäin jyskyttävän vauhtinsa, hän puhkui kuin Ukkopekka aikanaan ja nappasi puoli minuuttia edellä ajaneen 10 ajajan karkulaisryhmän kiinni. Perässä hän veti GIF:n Johan Nordlundin. Ukko jatkoi saman tien veturin lailla vetoaan. Tässä vaiheessa kärkiryhmäksi karsiutuivat kaikkein kovimmat. Peltosen lisäksi Hämeenlinnan Aimo Pyykkönen, GIF:n kokenut Johan Nordlund ja JäPy:n Tuomas Ratilainen. Akilles Green Teamin Ukko Peltonen uhkui kisan aikana voitontahtoa. Hän kävi kisan toiseksi viimeisellä kierroksella huoltoautolla kuulostelemassa päävalmentajan tuntoja. Juuri päättyneestä kisasta hän sanaili rentoon tyyliinsä: “Jatkoin saman tien vetoa ja raahasin kolmikkoa pitkän aikaa mukanani. Kokeilin välillä pienillä pyrähdyksillä, miten muut vastaavat. Vaikuttivat vielä kykenevän, mutta ei heistä kestään ollu vetohommiin. Kun kuulin, että aikaero pääjoukkoon oli kasvanut 45 sekuntiin. Tiesin, että mä vien tän kisan. Jalat tuntu tosi hyviltä. Sanoinkin huoltoautolla sen. Kyselin vielä, onko Kapalla (Myyryläinen) mitään mietteitä. Kapa sano, että anna mennä vaan. Siinä päätin, missä aloitan loppukirin.” Kärkiryhmän takana ajoi pieni haastajaryhmä, jossa oli Akilleen Jaakko Sillankorva. Pääjoukko, jossa puolestaan olivat ennakkosuosikeista Green Teamin Antti-Jussi Juntunen ja IBD:n ja Kerkkoon Joonas Henttala. Tässä ryhmässä IBD:n miehistö yritti saada aikaan vielä uutta takaa-ajoa, mutta ilman suurempaa menestytä, kunnes takaa-ajo lässähti. Loppuratkaisu ja taistelu voitosta oli neljän kauppa. Ratkaisu jäi viimeiselle seitsemän kilometrin kierrokselle. Kierroksen alussa Peltoselle huudettiin, että ”Ukko pistä ny perhana lisää vauhtia”. Johon Ukko, vastasi: ”Ei pysty, kun ei pysty”. Peltosen tokaisu oli tehty niin kärsivällä naamalla, ettei varmasti tiennyt, oliko hän tosissaan vai ei. Kolmen kilometrin päästä ymmärrettiin, että Ukko Peltonen oli murjaissut vitsin. Tälle eivät nauraneet enää muut karkulaiset. Puistelivat vain päätään, kun Ukko iski Lakkapolun mäkeen. Maalisuoralla Peltonen oli repinyt lähes kolmen sadan metrin etumatkan. Hänellä oli runsaasti aikaa jarrutella ja ottaa vastaan seppele 38 vuoden takaisen Porvoon Ajon voittajan Harry Hannuksen käsistä. Porvoo ja Akilles sai nyt, mitä halusi. Naisten Porvoon Ajon voitti huippulahjakas Henttala Development Teamin Anniina Ahtosalo. Hän esitti voittoon tarvittavan vahvan loppukirin. Ahtosalo on tänä vuonna voittanut myös maailman parhaiden U19-naisten Nations Cupin. Vastaavaan on pystynyt vain Jukka Vastaranta ja Akilleen Veeti Vainio. Ole Wackströmin ajo oli TWD:n juhlaa Olen Muistoajoa hallitsi puolestaan TWD:n nuoret ajajat. TWD sai alun irtiottoon miesylivoiman suhteessa kilpakumppaneisiin, kuten Green Teamin Jaakko Sillankorvaan ja Veeti Vainioon. Irtiotto meni loppuun saakka. TWD hoiti loppuratkaisun taktisesti suorastaan loistavasti. Sauli Pietikäisen irtiotolla pakotettiin Sillankorva, jonka oli tarkoitus pedata Vainiolle hyvä pelipaikka loppusuoralle, väsyttämään kiinniajossa itsensä. Lopussa joukkueen nuori 18-vuotias lahjakkuus otti näyttävällä loppurutistuksella ensimmäisen Elite-kisan voittonsa. U-19-kisan voitti saman seuran Axel Källberg ja toinen oli niinikään TWD:n ja Sipoon oma poika Jesper Lindberg. Tampereen Yrityksen Tomas-Casimir Niemi oli kolmas. Green Teamin Aksel Rantanen oli 6. ja Emil Ijäs 7. Naisten kisan voiton vei itselleen hyvin sopivalla radalla Henttala Development Teamin Aino Hämäläinen. U17-tyttöjen kisassa Ellen Jordas oli 4. Päivän puhuttavin loppukiri nähtiin naisten ja U17-poikien startissa. Kisa meni loppukiritaistoksi. Rinta rinnan rynnivät niin naiset kuin pojatkin. Kovimman kirin esitti Akilleen nuori Mikael Uuksulainen, joka rynnisti komeasti voittoon nostaen molemmat kätensä tuuletukseen. Tietämättömyyttään Uuksulainen voitti ja hävisi samanaikaisesti. Hän oli kiistatta porukan nopein, mutta syyllistyi samalla ajotovereidensa vaarantamiseen ja sääntörikkomukseen. Tuomaristo pudotti epäonnisen pojan viimeiseksi. Perinteikäs Porvoon Ajot kilpailtiin sunnuntaina 92. kerran. Miesten kilpailun voiton vei Ukko Peltonen ja naisten nopein oli Anniina Ahtosalo. Maantiepyöräilyn SM-kilpailut 2021 järjestetään Vantaan Hakunilassa 18.–20.6. Print 1172
Fillarin toimitus lauantai 30. lokakuuta 2021 Cyclocross SM-kilpailut 30.10.2021 M Elite 60 min 1 Antti-Jussi Juntunen Akilles 1.00.23,3 2 Niko ...
Fillarin toimitus sunnuntai 3. lokakuuta 2021 16. Pirkka MTB-marathon Lamminpäässä 3.10.2021 M KUNTO 30 km 1 Niemi Jarkko Continental Focus 1.14.24 2 Puttonen Paavo ...