Fillarin toimitus / perjantai 30. heinäkuuta 2021 / Kategoriat: Tiedotteet Jaakko Hänninen aloittaa loppukauden kisajakson Espanjassa TWD-Länkenin lehdistötiedote. Kuva AG2R Citroën Jaakko Hänninen pääsee kuuden viikon kilpailutauon jälkeen aloittamaan loppukauden kisat Espanjassa. Ensimmäisenä on lauantaina yhden päivän ja 223 kilometrin San Sebastianin World Tour -kilpailu ja tulevalla viikolla on vuorossa viiden etapin Vuelta a Burgos. Molemmat kilpailut ovat toisaalta valmistavia kilpailuja Espanjan ympäriajoa varten, mutta toisaalta näissä kilpailuissa katsastetaan lopulliset kokoonpanot 14.8. alkavaan kolmiviikkoiseen Espanjan ympäriajoon. Jaakko Hännisen AG2R Citroën Team ei ole vielä julkaissut lopullista kokoonpanoa kauden viimeiseen suureen ympäriajoon. Jaakko Hänninen ehti alkukaudesta kerätä 35 kilpailupäivää ja yli 5000 kilpailukilometriä. Mikäli Hänninen on Espanjan ympäriajo -joukkueessa, kilpailukilometrit lähes tuplaantuvat. - Minulla on ollut hyvä harjoittelujakso kilpailutauon aikana. Pääsin käymään Suomessakin ja harjoitelemaan kotiteillä. Sieltä palattuani olimme joukkueena harjoitusleirillä vuoristossa. Leirin ajoitus oli minulle hyvä ja se teki kaiken kaikkiaan hyvää. Pääsimme yhdessä ajamaan ja tekemään hyviä harjoituksia, kertoi Jaakko Hänninen. - Lähden tulevalle kisarupeamalle hyvällä ja odottavalla mielellä. Ensi viikon Burgosin etapit ovat hyvin samankaltaisia, mitä Espanjan ympäriajossa tulee olemaan. San Sebastian on minulle sillä tavalla mielenkiintoinen kilpailu, että aloitin ammattilaisurani kaksi vuotta sitten juuri siinä kilpailussa, jatkoi Hänninen. Tulevat kilpailut: 31.7.2021 41. Donostia San Sebastian Klasikoa (1.UWT) San Sebastian – San Sebastian 223,5 km 3.–7.8.2021 Vuelta a Burgos (2.Pro) 1. etappi 3.8.2021 Burgos (Catedral) - (El Castillo) 161 km 2. etappi 4.8.2021 Tardajos – Briviesca 175 km 3. etappi 5.8.2021 Busto de Bureba - Espinosa de los Monteros 173 km 4. etappi 6.8.2021 Roa - Aranda de Duero 149 km 5. etappi 7.8.2021 Comunero de Revenga - Lagunas de Neila 146 km Pyöräkeskus avautuu Baanalla maanantaina 2.8. Powless voitti San Sebastian – Hänninen tuskaili kramppien kanssa Print 1151
Fillarin toimitus lauantai 30. lokakuuta 2021 Cyclocross SM-kilpailut 30.10.2021 M Elite 60 min 1 Antti-Jussi Juntunen Akilles 1.00.23,3 2 Niko ...
Fillarin toimitus sunnuntai 3. lokakuuta 2021 16. Pirkka MTB-marathon Lamminpäässä 3.10.2021 M KUNTO 30 km 1 Niemi Jarkko Continental Focus 1.14.24 2 Puttonen Paavo ...