Potkupyöräily voi varhentaa pyöräilytaidon oppimisikää

Teksti: Jyväskylän yliopisto ja kuva Arto Laukkanen

Tasapainon ylläpitämistä helpottavat välineet voivat merkittävästi varhentaa pyöräilytaidon oppimisikää. Erityisesti potkupyörän käytön yleistyminen 2010-luvulta alkaen yhdistyy selvästi varhaistuneeseen pyöräilytaidon oppimisikään. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan pyöräilytaidon keskimääräinen oppimisikä on laskenut noin 1,5 ikävuodella 1950-luvulta 2010-luvulle.

Oppimisiän lasku pitkin 1950–2010-lukuja selittyi merkittävissä määrin pyöräilyn opettelussa käytetyllä ensivälineellä. Pyöräilytaidon opettelussa käytetty ensiväline on vaihtunut kahteen kertaan. Vielä 1950–1960-luvuilla pyöräilemään opeteltiin tyypillisesti tavallisella polkupyörällä ilman apuvälineitä. Apupyörien käyttö yleistyi vähitellen 1960-luvulta alkaen, ja 1980-luvulla 90 prosenttia tutkimukseen vastanneista oli opetellut pyöräilemään apupyörien turvin. Potkupyörät olivat vielä 2000-luvun alussa harvojen käytössä mutta yleistyivät sitten nopeasti.
– Potkupyörät korvasivat apupyörät yleisimpinä pyöräilyn ensivälineinä 2010-luvulla. Pyöräilytaito opittiin 2010-luvulla keskimäärin jo 4,5-vuotiaana, toteavat yliopistonlehtori Arto Laukkanen ja tutkijatohtori Elina Hasanen.

Pyöräilytaitoa opettavat nykyään yleisimmin molemmat vanhemmat – toisin oli ennen

Pyöräilytaidon oppimiseen mahdollisesti liittyviä tekijöitä selvitettiin tutkimuksessa myös opettamisen näkökulmasta. Vastaajat muistelivat, että 1950–1960-luvuilla pyöräilytaito opittiin tyypillisimmin itsekseen harjoittelemalla ja seuraavaksi yleisimmin isän opettamana. Molempien vanhempien osallistuminen pyöräilytaidon opettamiseen yleistyi 1980-luvulla. Tultaessa 2000-luvulle juuri kukaan ei ole enää opetellut pyöräilytaitoa itsekseen.
Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin pyöräilytaidon oppimisen fyysisiä ympäristöjä. Piha oli opettelun tärkein paikka kaikilla tarkastelluilla vuosikymmenillä. Muut pyöräilytaidon opettelun paikat ovat monipuolistuneet vuosikymmenten aikana yhtä jalkaa kaupungistumisen ja lasten rakennetun arkiympäristön tiivistymisen kanssa. Seuraaviksi yleisimmiksi oppimisympäristöiksi kerrottiin katu tai maantie sekä erilaiset jalkakäytävät ja pyörätiet. 2010-luvulla pihan jälkeen yleisin opettelun ympäristö oli jalkakäytävä tai yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä.
– Hieman yllättäen taidon opettajilla ja opettelun paikoilla ei havaittu tilastollista yhteyttä pyöräilytaidon oppimisikään, huomauttaa Laukkanen.
– Tulokset vihjaavat, että asuinalueilta on tärkeää löytyä pikkulapsille ja heidän perheilleen sopivia, monenlaisia turvallisia opettelun paikkoja. Liikenneolosuhteissa tulee huomioida yhä pienemmät potku- ja polkupyöräilijät, Hasanen korostaa.
Jatkossa olisi tärkeää selvittää, kuinka varhainen pyöräilytaidon oppimisikä liittyy pyöräilyn yleisyyteen esimerkiksi koulumatkoilla. Tutkijaryhmä olettaa, että varhainen pyöräilyn oppimisikä voi selittää liikenteessä liikkumisen perustaitojen vahvistumista. Tämä mahdollistaa turvalliseksi koetun ja itsenäisen pyöräilyn varhaisemmalla iällä.
Kyselytutkimus oli osa Lissabonin yliopiston koordinoimaa L2Cycle-tutkimushanketta, jossa tarkastellaan pyöräilytaidon oppimiseen liittyviä tekijöitä kansainvälisesti noin kymmenessä maassa. Suomessa tutkimukseen osallistui 493 täysi-ikäistä henkilöä. Osallistujat arvioivat oman pyöräilytaitonsa lisäksi lapsensa osalta vastaavat tiedot. Yhteensä tutkimukseen sisältyi näin ollen 929 pyöräilytaidon tapausta.
Alkuperäinen artikkeli ”Pyöräilytaidon oppimista selittävät yksilö-, ympäristö- ja tehtävätason tekijät 1950–2010-luvuilla” julkaistiin Liikunta & Tiede -lehdessä syyskuussa 2021. Tutkimuksessa olivat mukana Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta yliopistonlehtori Arto Laukkanen, tutkijatohtori Elina Hasanen sekä tutkija Pertti Matilainen.