Fillarin toimitus / keskiviikko 18. joulukuuta 2019 / Kategoriat: Tiedotteet U23 Suomen mestari Antti-Jussi Juntunen vahvistamaan Akilleen iskukykyä Teksti ja kuva: Porvoon Akilles Antti-Jussi Juntunen liittyy Akilleen eliittitiimiin ensi kaudeksi. Virossa continental-tason joukkueessa Tartu 24:ssa puoliammattilaisena ajava Juntunen haluaa edustaa Suomessa Akillesta. Vasta 20-vuotias Antti-Jussi Juntunen on viime kauden U23-luokan maantieajon Suomen mestari Antti-Jussi Juntunen aloitti pyöräilyn seitsemän vuotiaana. Hän pelasi myös jääkiekkoa aina 16-vuotiaaksi, jonka jälkeen hän keskittyi vain pyöräilyyn. Aluksi hän ajoi lähinnä maastopyörää, mutta vaihtoi heti seuraavana vuonna maantiepyöräilyyn. Superlahjakkuus Juntunen kohautti ensimmäisen kerran Porvoolaisyleisöä ensimmäisessä Ole Wackströmin Muistoajossa, jossa hän 17-vuotiaana otti komeassa loppunousussa kolmannen sijan. Juntunen on maineikkaan junioriseurojen Korson Kaiun kasvatti. "Juniorivuosieni jälkeen pääsin mukaan Alsacessa toimivaan ranskalaiseen amatööritiimiin PE Haguenauhin, jossa ajoin ensimmäisen U23-kauteni. Seuraavana vuonna pääsin Ranskan korkeimman tason Toulousen amatöörijoukkueeseen GSC Blagnaciin. Mun ehdoton päätavoitteeni on olla ammattipyöräilijä, teen siksi rajusti työtä tavoitteeni eteen. Vahvuuteni ajajana on loppukiritaistelu ja lyhyemmät muutaman kilometrin mittaiset mäet. Ensi kauden ajan Suomen tärkeimpiä kisoja lukuunottamatta continental-tason joukkueessani Tartu 2024 Baltic Chain Cycling.comissa. Joukkueen kotipaikka on Tarto, jonka lukiossa opiskelen. Joukkue muodostuu Viron, Latvian ja Suomen parhaista U23-ajajista. Ensi kauden tavoitteeni on voittaa UCI-luokiteltu kansainvälinen kisa," kuvaa uraansa ja tulevia tavoitteitaan Antti-Jussi Juntunen, yksi Suomen lahjakkaimmista nuorista pyöräilijöistä. "Antti-Jussi on meille mieluinen vahvistus. Hän edustaa meille juuri sellaista ammattilaisuuteen pyrkivää nuorta ajajaa, joille me Akilleessa haluamme tarjota toimivan kehitysalustan. Antti-Jussi tulee olemaan mukanamme joissakin tärkeimmissä kisoissa, kuten SM-kisoissa ja toivon mukaan myös Porvoon Ajossa, oman ammattiseuransa sallimissa rajoissa. Hän edustaa jo nyt Suomen ehdotonta kärkeä, vaikka on aivan pyöräilyuransa alussa," kertoo tyytyväinen Akilleen pyöräilyjaoston puheenjohtaja Ari Perälä Antti-Jussi Juntusen uran parhaita saavutuksia: • U23 maantieajon Suomen mestari 2019 • U23 SM-hopea maantieajossa 2018 • Viides Eliten SM-maantieajossa 2019 • Viides Porvoon Ajossa 2018 • Kolmas TS-Korttelissa 2018 • 13. Tartu GP 2019 • 8. 4 Jours des As 4th Stage 2019 • 7. Tour de la Manche 2nd Stage 2019 • 9. Coupe de la Ville de Grudziadz 2017 • 8. Baltic Chain Tour 3rd Stage 2018 • U19 aika-ajon Suomen mestari 2016 Porvoon Akilles on suomalaisen pyöräilyn legendaarinen seura, joka on tuottanut kymmenittäin suomalaisia huippuajajia. Akilles keskittyy valmentamaan ja kasvattamaan nuoria ajajia eliittisarjaan ja aina ammattilaisiksi saakka. Seuran tavoitteena on kehittyä suomalaisen huippupyöräilyn kehitysalustaksi ja olla Suomen paras ja menestyksekkäin seura. Akilleessa tehdään parhaillaan pitkäjänteistä työtä, jotta seura ajajineen nostetaan Suomen ykkösseuraksi ja seurasta synnytetään kehitysalusta nuorten pyöräilijöiden kehittämiseksi Suomessa aina ammattilaisuuteen saakka. Akilles kutsuu yrityksiä mukaan kehittämään suomalaista huippupyöräilyä. Intersport Finland jatkaa TWD-Länkenin yhteistyökumppanina Official route of Andalucía Bike Race presented by Caja Rural Jaén 2020 Print 2234
Fillarin toimitus lauantai 30. lokakuuta 2021 Cyclocross SM-kilpailut 30.10.2021 M Elite 60 min 1 Antti-Jussi Juntunen Akilles 1.00.23,3 2 Niko ...
Fillarin toimitus sunnuntai 3. lokakuuta 2021 16. Pirkka MTB-marathon Lamminpäässä 3.10.2021 M KUNTO 30 km 1 Niemi Jarkko Continental Focus 1.14.24 2 Puttonen Paavo ...