Fillarin toimitus / sunnuntai 3. lokakuuta 2021 / Kategoriat: Tiedotteet Roglic voitti Giro dell’Emilian – Hänninen 35:s TWD-Länkenin lehdistötiedote ja kuva AG2R Citroën Slovenialainen Primoz Rogliz (Jumbo-Visma) oli vahvin Italian syysklassikossa Giro dell'Emiliassa jätettyään kilpakumppanissa kovan San Lucan loppunousun viimeisillä sadoilla metreillä. Näin Rogliz uusi vuoden 2019 voittonsa. Jaakko Hänninen ei ollut mukana kärkikamppailussa, mutta tuli maaliin sijalla 35 yhdessä viimevuotisen Giro dell’Emilian voittajan Aleksandr Vlasovin kanssa. Yli sata ajajaa jätti leikin kesken. Kilpailu alkoi erittäin kovalla nopeudella, ennen kuin kärkeen saatiin muodostettua yhdeksän ajajan irtiottoryhmä. Sitä ei kuitenkaan laskettu kovin kauaksi, ero oli suurimmillaan alle viidessä minuutissa. Pääjoukon vahvat joukkueet tiesivät, että viimeiset 40 kilometriä, jolloin kiivetään San Luca viidesti ylös, ovat ratkaisevat. Kun ajajat tulivat toisen kerran San Lucan nousuun, irtiottoryhmä oli ajettu kokonaisuudessaan kiinni. Uusi kärkiryhmä muodostui ennakkosuosikeista kuten Remco Evenepoel, Joao Almeida, Michael Woods, Adam Yates, Jonas Vingegaard ja Jaakko Hännisen AG2R Citroën Teamin Clement Champoussin. Champoussin ei kuitenkaan kestänyt kärkiryhmän vauhtia, vaan joutui luovuttamaan. Samoin kävi myöhemmin Jonas Vingegaardille. Myös Remco Evenepoel tippui lopussa, hän tuli kuitenkin vielä takaisin ja yritti vielä kerran. Se ei tuottanut tulosta, mutta avasi mahdollisuuden joukkuetoveri Alemeidalle. Almeida hyytyi kuitenkin Roglizin lopulliseen iskuun. Rogliz voitti, Almeida toinen ja Michael Woods kolmas. Jaakko Hänninen tuli maaliin sijalla 35 (+6.17). Kaksi vuotta aikaisemmin sijoitus oli 43:s. Hänellä oli apumiehen rooli. - Teimme töitä Clement Champoussinin eteen. Tehtävänämme oli saada hänet ennen loppuratkaisuja sellaiseen asemaan, että kärkisijat olivat mahdollisia. Sen teimme, mutta Clementin jalat eivät tänään aivan riittäneet loppunousussa. Tämä oli kova kisa. Alku ajettiin kovaa, samoin viimeinen nousu eli Medelana ennen loppukierroksia tultiin reippaasti. Nyt keskitytään tiistain ja keskiviikon kilpailuihin ja katsotaan sitten, olenko seuraavan viikonlopun Il Lombardia -joukkueessa, kertoi Jaakko Hänninen. 104. Giro dell'Emilia (1.Pro), Italia Casalecchio di Reno - San Luca (195,3 km) 1. Primoz Roglic (Slovenia) Jumbo-Visma 4.54.26 2. João Almeida (Portugali) Deceuninck-QuickStep + 0.03 3. Michael Woods (Kanada) Israel Start-up Nation + 0.05 4. Adam Yates (Iso-Britannia) Ineos Grenadiers + 0.10 5. Remco Evenepoel (Belgia) Deceuninck-QuickStep + 0.28 6. Daniel Martin (Irlanti) Israel Start-Up Nation + 1.23 7. Bauke Mollema (Hollanti) Trek-Segafredo + 1.45 8. Diego Ulissi (Italia) UAE Team Emirates + 1.46 9. Ben Hermans (Belgia) Israel Start-up Nation + 1.50 10. Nairo Quintana (Kolumbia) Team Arkea-Samsic + 1.59 35. Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 6.17 Jaakko Hännisellä tiivis loppukausi – seuraavaksi Italian klassikot Roglic voitti mäkimiesten kamppailun Torinossa – Hänninen joukkueensa apumiehenä Print 1300
Fillarin toimitus lauantai 30. lokakuuta 2021 Cyclocross SM-kilpailut 30.10.2021 M Elite 60 min 1 Antti-Jussi Juntunen Akilles 1.00.23,3 2 Niko ...
Fillarin toimitus sunnuntai 3. lokakuuta 2021 16. Pirkka MTB-marathon Lamminpäässä 3.10.2021 M KUNTO 30 km 1 Niemi Jarkko Continental Focus 1.14.24 2 Puttonen Paavo ...