Pyry Pohjantähden häikäisevä aika-ajo sinetöi SFI:n joukkueen voiton Ruotsin U6-etappiajossa
Akilleen lehdistötiedote 14.7.2019 ja kuva: Sami Kervinen
Tanskalainen Team Bent Pedersen tarrasi perjantaina joukkuekisan voittoon onnistuneella irtiotolla maantieajossa. Perjantaina käytiin kovaa taistelua kokonaiskilpaiujen voitosta. Irtioton käynnistivät tanskalaistiimin ajaja ja Akilleen Samuli Öhman, mukaan liittyi vielä kaksi ajajaa Team Pedersenistä, kaksi ruotsalaisajajaa ja Akilleen Pyry Pohjantähti. Seitsikko teki töitä kärjessä hyvin vuorovedoin 50 kilometriä aina maaliin saakka. Voiton vei Anders Foldager Team Pedersenistä ja samalla joukkueensa kokonaiskilpailun johtoon 22 sekunnilla SFI:hin nähden. Öhman oli samalla ajalla neljäs. Ero kapeni hiukan henkilökohtaista kokonaiskilpailua johtavaan Thristan Engebø Ullebøhun. Öhman oli toisena runsaan minuutin jääneenä. Viimeisenä kisapäivänä tuore aika-ajon Suomen mestari Akilleen ja SFI:n Pyry Pohjantähti ajoi mykistävän aika-ajon ja vei SFI:n joukkueen suureksi riemuksi joukkuekisan voittoon.
Pyry Pohjantähti oli perjantain onnistuneen irtioton jälkeen hyvillä fiiliksillä, sillä kausi on ollut hänelle vaikea. ”Kärsin pitkin kevättä erittäin pahasta siitepölyallergiasta. Jouduin viettämään suuren osan toukokuuta sisätiloissa 3 minuutin koulumatkoja lukuun ottamatta. Nyt on kunto ollut koko ajan nousussa. Irtiotto onnistui meiltä mainiosti ja saimme eroa kavennettua kilpailun johtajaan. Vaikka menetimme joukkuekisan johdon, uskon että hoidamme voiton kotiin huomenna. Keskitymme kovaa huomiseen. Kilpailu tulee olemaan äärimmäisen tiukka, kun mukana on maajoukkueajajia Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta sekä vahva saksalainen Plambeck. Olen suunnitellut itselleni aika-ajoon tavoiteajan, jolla aion tavoitella voittoa etapista,” sanaili itsevarman oloisena viidennen etapin jälkeen Pohjantähti.
Päätösetappi oli 14 kilometrin aika-ajo, johon lähdettiin käänteisessä järjestyksessä kilpailun johtaja viimeisenä. Pohjantähti ajoi mainiosti. Nähtiin tasoltaan korkea aika-ajo. Pohjantähti puristi asettamaansa tavoiteaikaa parikymmentä sekuntia nopeammin, mutta tämäkään ei riittänyt voittoon, kun Saksan Plambeck puristi kymmenen sekuntia nopeamman voittoajan ja Ruotsin Klyver löi vielä Pohjantähden 3,5 sekunnilla ottaen aika-ajon kakkostilan. Pohjantähti sinetöi kuitenkin ajollaan SFI:n joukkueen voiton joukkuekilpailussa. Myös Samuli Öhman ajoi hyvän aika-ajon häviten Pohjantähdelle 20,5 sekuntia. Henkilökohtaisen kokonaiskisan voiton vei Norjan Ullebø, kakkoseksi sijoittui aika-ajon voittaja Saksan Moritz Plambeck. Podiumille nousi myös Akilleen Samuli Öhman, joka voitti kokonaiskisassa kovan loppukirin ottaneen joukkuekaverinsa Pyry Pohjantähden vaivaisella sekunnilla. SFI:n voittajajoukkueessa ajoivat Akilleesta Pohjantähden ja Öhmanin lisäksi Patrik Arola (38.) ja Veeti Vainio (13.) sekä TWD:stä Jimi Aalto (10.) ja Oskari Kolehmainen (11.).
”Tempokisa oli tosi kova, itse tunsin olevani vahva, ja ajo sujui hyvin, uskoin ajoni riittävän voittoon, vaikka muut kärkiajajat olivat jo aiemmin näyttäneet kovan kuntonsa. Olen silti hyvin tyytyväinen, tunnen, että kunto on edelleen nousussa. Joukkueena onnistuttiin loistavasti, kaikki tekivät osuutensa voiton eteen ja fiilikset ovat mahtavat,” kuvaili voiton tunnelmia Pohjantähti.
Nuorempien M16-poikien kisassa SFI:n joukkue jakoi viimeiseen päivään lähdettäessä johtopaikan neljän muun tiimin kanssa. Aika-ajossa ryhmä joutui antamaan sen verran periksi, että lopputuloksissa joukkue oli lopulta neljäs. henkilökohtaisessa kisassa Leevi Kervinen nousi tasaisilla suorituksillaan 15..Muut Akilleen ajajat ja ensi kertaa U6:ssa mukana olevat Oskari Heinikainen ja Miko Martikainen olivat lopputuloksissa 55. ja 62.
Suomalaisittain etappikisassa oli muutenkin menestys hyvä. Miesten kisassa TWD:n Sauli Pietikäinen oli kokonaistuloksissa 4.. Minna-Maria Kangas IK-32:sta sijoittui upeasti toiseksi. Tyttöjen N16-saran voitti ylivoimaisesti Korson Kaiun Anniina Ahtosalo, samoin kuin SFI:n Elisabet Kapanen voitti N12-sarjan.
Porvoon Akilles on suomalaisen pyöräilyn legendaarinen seura, joka on tuottanut kymmenittäin suomalaisia huippuajajia. Viime vuosina Akilles on keskittynyt valmentamaan ja kasvattamaan nuoria ajajia eliittisarjaan ja seuran tavoitteena on olla Suomen paras ja menestyksekkäin seura. Strategiansa mukaisesti Akilleessa tehdään parhaillaan pitkäjänteistä työtä, jotta seura ajajineen nostetaan Suomen ykkösseuraksi pyöräilyssä ja seurasta synnytetään kehitysalusta nuorten pyöräilijöiden kehittämiseksi Suomessa aina ammattilaisuuteen saakka. Akilles kutsuu yrityksiä mukaan nostamaan Porvoon pyöräilyn jälleen maan ehdottomalle huipulle.
1998