1. Kultainen kampi kilpailusarja on SPU:n nuorisojaoston 15-osainen kilpailusarja, joka koostuu maantie- ja rata- ja maastokilpailuista. Kilpailujen järjestäjinä toimivat SPU:n jäsenseurat.
2. Kilpailussa noudatetaan Suomen Pyöräilyunionin kilpailusääntöjä ja kilpailujen järjestäjän antamia lisäohjeita sekä määräyksiä.
3. Kilpailuluokat: N/M-10, N/M-12, N/M-14 ja N/M-16.
M-16 luokan pisteisiin kuulu maantiecupin kymmenen osakilpailua sekä SM-aika-ajo, SM-maantieajo, SM-ratakilpailuista 1 km aika-ajo, 2 km takaa-ajo ja SM maastoajo (XC). Lopullisissa pisteissä huomioidaan seitsemän (7) eniten pisteitä tuoneen osakilpailun tulokset.
4. Kultainen kampi osa- ja kokonaiskilpailussa pisteet lasketaan seuraavasti:
Kaikissa luokissa pisteet jaetaan lähtöön osallistuneiden kilpailijoiden määrän mukaisesti, kuitenkin maksimissaan 15. Toiseksi sijoittunut pisteen vähemmän jne. Jokainen maaliin ajanut saa vähintään kaksi pistettä.
Voittaja ja viimeiseksi sijoittunut ei kuitenkaan voi saada samaan pistemäärää (lähtijöiden määrän ollessa kaksi, saa voittaja kolme pistettä).
Pisteiden saaminen edellyttää maaliin ajamista.
Pisteitä saa vain kilpailtaessa omassa luokassa. Mikäli omaa luokkaa ei järjestetä, otetaan pisteitä laskettaessa huomioon kaikki lähtöön osallistuneet.
Lopulliseen tulosluetteloon (yhteistuloksiin) huomioidaan enintään seitsemän (7) eniten pisteitä tuoneen osakilpailun tulokset.
Etappikilpailussa tulee ajaa maaliin kaikissa luokan mukaisissa osakilpailuissa (etapeilla).
5. Kultainen kampi osakilpailujen yhteydessä käydään seurojen välinen pistekilpailu, jossa lasketaan seuran kaikkien kilpailijoiden hyväksytyt pisteen yhteen. Kuitenkin siten, että kilpailijalle lasketaan pisteet vain yhdestä lähdöstä / kilpailu. Tasapisteissä sijoitus ratkaistaan enemmän parempia sijoituksia saaneen seuran hyväksi.
Kolme parasta seuraa palkitaan stipendillä ( 1. 500 euroa, 2. 300 euroa ja 3. 200 euroa).
Luokkien kolme parasta palkitaan kultainen kampi kokonaiskilpailussa stipendillä: (1. 50 euroa, 2. 30 euroa, 3. 20 euroa). Lisäksi kolme parasta palkitaan kultainen kampi mitalilla. Sijoille neljä, viisi ja kuusi sijoittuneet palkitaan kultainen kampi kunniakirjalla.
6. Kultainen kampi kilpailusarjan palkinnot jaetaan erillisessä tilaisuudessa. Osakilpailujen palkinnoista vastaa kilpailujen järjestäjät.
7. SPU:n nuorisojaosto tai sen puheenjohtaja ratkaisee pistelaskennan tulkinnat.
8. Kultainen kampi säännöt on hyväksytty SPU:n nuorisojaostossa 30.1.2002.
9. Tulokset tulee toimittaa välittömästi kilpailun jälkeen pistelaskennasta vastaavalle sähköpostilla, faxilla tai postitse (Pyöräilyunioni, Hämeenpuisto 28, 33200 Tampere).
Pistelaskennasta vastaa: Sakari Mansikkamäki puh 040 772 4161, t. (03) 315 85554, k. (03) 318 1032, fax (03) 223 8100, sakari.mansikkamaki@pyoraily.fi
LÄHTI | 1 |
2 |
3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 |
16** |
SIJA | ||||||||||||||||
1. | 2 |
3* |
3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 |
15** |
2. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 14 | |
3. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 13 | ||
4. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 12 | |||
5. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 11 | ||||
6. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 10 | |||||
7. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 9 | ||||||
8. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 8 | |||||||
9. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 7 | ||||||||
10. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 6 | |||||||||
11. | 2 | 2 | 3 | 4 | 5 | 5 | ||||||||||
12. | 2 | 2 | 3 | 4 | 4 | |||||||||||
13. | 2 | 2 | 3 | 3 | ||||||||||||
14. | 2 | 2 | 2 | |||||||||||||
15. | 2 | 2 | ||||||||||||||
16 |
2 | |||||||||||||||
17 jne. | 2… |
(* voittaja ja viimeinen ei voi saada samaa pistemäärää)
(** voittaja voi saa enintään viisitoista pistettä)
1. | 20.4. | Bisan tempo | Vantaa | maantie | aika-ajo | |
2. | 05.5. | Susikierros | Sipoo | maantie | yhteislähtö | |
3. | 19.5. | Fonson junioriajot | Porvoo | kortteli | yhteislähtö | |
4. | 26.5. | Rosendahl GP | Tampere | maantie | yhteislähtö | |
5. | 09.6. | Raahen kortteli | Raahe | kortteli | yhteislähtö | |
6. | 15.-16.6. | Länsiväylä etappiajo | Espoo | maantie | etappiajo | |
7. | 07.7. | P-68 Tempo | Turku | maantie | aika-ajo | |
8. | 13.7. | X | SM ja ILM-tempo | Pirkkala | maantie | aika-ajo |
9. | 14.7. | X | SM-maantie+ juniorikisa | Pirkkala | maantie | yhteislähtö |
10. | 26.7. | X | SM ja ILM rata | Helsinki | rata | 500 m/ 1000 m |
11. | 27.7. | X | SM ja ILM rata | Helsinki | rata | 2 km |
12. | 04.8. | Sisukisa | Tampere | maantie | yhteislähtö | |
13. | 17.8. | Killin tempo | Killinkoski | maantie | aika-ajo | |
14. | 31.8. | X | SM- ja ILM maasto | Kerava | maasto | XC |
15. | 08.9. | Turku, Hirvensalo | Turku | maantie | yhteislähtö |
X= merkityt kilpailut sekä kymmenen maantiecupin osakilpailua kuuluvat M-16 luokassa kultainen kampi kilpailusarjaan. Kokonaiskilpailussa huomioidaan seitsemän eniten pisteitä tuonutta kilpailua (7/14).