Uutiset

UUTISIA
1.6.2004

Operaatio Vättern

Lopetettuni aktiiviurani syksyllä 2002 urheiluharrastukseni on ollut varsin epäsäännöllistä, mutta olen joka tapauksessa ajoittain ’puuhastellut’ jotain. Viime vuonna ajoin pyörällä keskimäärin 3-4 kertaa kuukaudessa, pituutta lenkeille kertyi 40-60 km. Lenkkivauhti oli viime kesänä vielä suhteellisen reipas, toisin sanottuna liian kova kuntoon nähden. Pyöräilyn lisäksi juoksin keskimäärin kerran viikossa noin tunnin lenkin. Kestävyysharjoittelun lisäksi olen tehnyt voimaharjoittelua punttisalilla, muutaman kerran viikossa. Voimaharjoittelun tavoitteena ei ole ollut valmistaa bodarin uraa, vaan olen harjoittellut ensisijaisesti pitääkseni selkävaivat pysyisivät kurissa ja olenkin havainnut kuinka tärkeää kuntosaliharjoittelu on selän hoidon kannalta.
Yhteenvetona nykyisestä fyysisestä kunnostani voin todeta että kunto on ihan hyvä, enkä ole edes kauheasti lihonut, koska vanhat vaateetkin mahtuvat viellä päälle. Peruskestävyys on varmaankin heikentenyt huomattavasti, mutta kykenen yhä edelleen liikkumaan muutaman tunnin ajan suhteellisen tehokkaasti.
Tälläisestä tilanteesta siis aloitin valmistautumiseni 300 kilometrin mittaiseen Vättern Runt:iin.

Valmistautuminen elämäni ensimmäiseen kuntopyöräilytapahtumann alkoi maaliskuussa, jolloin muutaman kuukauden lähes täydellisen urheilutauon jälkeen aloitin harjoittelun. Ensimmäiset viikot sujuivat mallikaasti ja parin tunnin pyöräilylenkkejä kertyi kolme viikossa. Into ei kuitenkaan kestänyt pitkään, vaan jo muutaman viikon kuluttua harjoitusmääärät lähtivät selvään laskuun. Syynä tähän oli varmaankin tietynasteinen motivaation puute, sekä ennenkaikkea vapaa-ajan puute.

Tässä harjoituspäiväkirja, jossa ainakin lepopäivien osuus on riittävän suuri;)

Huhtikuu

1. lepo
2. pyöräily 2t 30 min
3. lepo
4. pyöräily 1 t 30 min
5. juoksu 50 min
6. lepo
7. punttisali 50 min
8. juoksu 55 min
9. lepo
10. lepo
11. juoksu 50 min
12. punttisali 55 min + juoksu 45 min
13. juoksu 45 min
14. punttisali 45 min + juoksu 40 min
15. juoksu 50 min
16. punttisali 1 t + juoksu 45 min
17. juoksu 35 min
18. punttisali 1t + juoksu 1 t
19. pyöräily 1 t 45 min
20. punttisali 55 min
21. lepo
22. lepo
23. lepo
24. pyöräily 2 t 30 min
25. pyöräily 1 t 30 min
26. lepo
27. punttisali 1t
28. juoksu 55 min
29. lepo
30. punttisali 1 t

Huhtikuussa tuli yksi varsin hyvä harjoitusviikko, kun olin lomalla. Samalla tuli kokeiltua kuinka paljon jaksaa juosta. Ja kyllähän ne jalat olivat todella kipeät sitten kun oli juossut viikon ajan päivittäin. Pyöräilyä tuli harrastettua sen verran että ajotuntuma pysyi yllä. Kunto ei varsinaisesti laske, muttei se kehitykkään.
Juoksulenkeillä keskisyke on ollut yleensä 140-150. Aerobinen kynnykseni on yhä edellen sama kuin aktiiviuran aikana eli n. 160. Juostessa suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kipu jaloissa, ei niinkään juoksun fyysinen rasitus.
Pyöräilylenkeillä syke on 150-160 mikä tarkoittaa tasaisessa maastossa noin 33-34 km/t. keskinopeutta. Kahden tunnin ajon jälkeen tuolla vauhdilla lihakset ovatkin jo varsin väsyneet ja aerobinen peruskuntokin alkaa hivenen pettämään. Niinpä en ole toistaiseksi edes harkinnut tekeväni pidempiä lenkkejä.
Punttisaliharjoitukset toteutan kuntopiirin tyyppisesti eli eri liikeiden välillä palautusaikaa on vähän. Tällä tavoin syke pysyy yllättävän korkealla (harjoituksen keskisyke n.130) ja tunnin saliharjoituksen jälkeen olo onkin varsin uupunut.

Toukokuu

1. pyöräily 1t 30
2. pyöräily 1t 50
3. lepo
4. lepo
5. lepo
6. punttisali 1t
7. lepo
8. lepo
9. pyöräily 2t
10. pyöräily 1t 35 min
11. lepo
12. juoksu 40 min
13. punttisali 50 min
14. juoksu 45 t
15. punttisali 45 min
16. punttisali 50 min + juoksu 40 min
17. lepo
18. lepo
19. lepo
20. lepo
21. lepo
22. pyöräily 2 t 30 min
23. pyöräily 1t 30 min
24. juoksu 30 min
25. lepo
26. lepo
27. punttisali 50 min + juosku 30 min
28. punttisali 1 t
29. juoksu 45 min
30. pyöräily 2 t

Toukokuun harjoittelu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Harjoitteluinto olisi kyllä ollut mutta aikatauluni ei oikein suosinut vapaa-ajan askareita. Kunto tuntuu kuitenkin nyt ihan kohtalaisen hyvältä. En tosin tiedä millainen on peruskestävyyteni. Voi olla että kolmen-neljän tunnin ajon jälkeen alkaa kummasti väsyttämään.

21.4.2004

Vuosi 1994

Edellinen kausi oli päättynyt loukkaantumisen johdosta suunniteltua aikaisemmin, mutta kauteen -94 valmistautuminen alkoi pitkähköstä toipilasajasta huolimatta lähes tulkoon normaaliin aikaan marraskuun alkupuolella. Kuntoutuksen aikana olin toteuttanut kevyttä voimaharjoittelua sekä tehnyt päivittäin vesikävelyä, joten fyysinen kunto ei ollut romahtanut aivan nollatasolle. Aloitin harjoittelun ajamalla maastopyörällä pitkiä tasavauhtisia lenkkejä, ajoittain ohjelmassa oli vähän reipasvauhtisempiakin lenkkejä, varsinaisia tehoharjoituksia en tehnyt lainkaan. Oheisharjoittelun osuus oli karsittu minimiin, mukana oli vain kevyehköä voimaharjoittelua punttisalilla. Viikottaiset harjoitusmäärät olivat heti alusta pitäen korkeat 20-25 t/vk. Loukkaantumisen jäljiltä erittäin hyvin levänneenä kestin kuitenkin hyvin määrällisesti kovaa harjoittelua, eikä mitään ylikuormitus oireita esiintynyt. Kovista määristä huolimatta harjoittelussa oli kuitenkin mukana jonkinlainen rytmitys eli palauttavatkin päivät kuuluivat viikko-ohjelmaan. Talvi 93-94 oli muistojeni mukaan varsin leuto ja Suomessakin ulkona ajaminen sujui vaikeuksitta aina joulukuun puoliväliin saakka. Ennen joulua ohjelmassa oli lyhyt ulkomaanleiri jonka aikana pääsin ajamaan maantiepyörällä.

Vuodenvaihteessa aloitin varsinaisen lajiharjoittelukauden, tuolloin myös muutin asumaan perheeni kanssa Belgiaan.
Tuolla kertaa kyseessä olikin, ainakin toistaiseksi, lopullinen muutto eli sen jälkeen en olekkaan asunut Suomessa. Pysyvän kodin perustaminen ulkomaille on suuri muutos, mutta erittäin tärkeä jos urheilija aikoo todellakin keskittyä työhönsä. Tunnen lukuisia pohjoismaisia, amerikkalaisia, australialaisia, jne. pyöräilijöitä, jotka elävät Euroopassa ns. hotellielämää, eikä heistä kukaan nauti siitä. Osa kestää tuota matkalaukku elämää useammankin vuoden, mutta valtaosa väsähtää vuodessa. Pyöräilijäthän tunnetusti matkustavat paljon ja onkin erittäin tärkeää että noiden lukuisten matkojen välissä kyetään rentoutumaan paikassa jonka tuntee kodikseen. Muuten homma menee helposti siihen että aletaan laskemaan päiviä seuraavaan kotimaanlomaan.

Tammikuun harjoittelin Belgiassa varsin kylmissä ja kosteissa olosuhteissa. Lenkit olivat varsin matalatehoisia, pääpaino oli peruskestävyyden kehittämisessä. Kunto tuntui jo tässä vaiheessa kautta varsin hyvältä. Ja motivaatiokin oli parempi kuin koskaan aikaisemmin. Ajamisessa alkoi olla todellista yrittämistä, eikä ajatus mahdollisesta epäonnistumisesta edes käynyt mielessä missään vaiheessa.

Kilpailukausi alkoi helmikuun alussa Espanjassa ja heti ensimmäisissä kisoissa pyörä kulki huomattavasti kovempaa kuin edellisinä vuosina. Suorituskyvyn kehitys edellisestä vuodesta oli ollut nopeaa. Pääsääntöisesti kevään kilpailut menivät hyvin, kunnon ollessa erittäin tasainen. Olin käytännössä mukana kärki kahinoissa kaikissa kilpailuissa ja muutamia todella suuriakin voittoja tuli.

Huhtikuussa sain ensimmäiset ammatilaissopimustarjoukset, mutta en ollut heti valmis tekemään sopimusta. Itseluottamus oli korkealla, ja ajattelin että odotetaan rauhassa kauden loppua. Tuo olikin hyvä päätös, koska lopullinen sopimustarjous tulikin elokuussa juuri sen tyyppisestä tallista minne olin halunnutkin mennä.

Viimeisen amatöörikauteni kilpailuohjelma oli tiukka. Kilpailupäiviä kertyi noin sata, niinpä harjoittelu kauden aikana oli varsin vähäistä. Harjoittelusysteemini oli muuttunut edellisiin vuosiin verrattuna siten, että ns. kevyet päivät olivat todella keveitä ja sitten kun harjoitteltiin, ajettiin oikein tosissaan. Tuona kesänä tein myös ensimmäistä kertaa kovia anaerobisia vetoharjoituksia kilpailukauden aikana.

Kesäkuun alussa minua vaivasi jännetupintulehdus, mutta sekin parani nopesti aktiivisella levolla. Se olikin koko kauden ainoa varsinainen sairaus.

Heinäkuussa oli suunniteltu kilpailutauko, jolloin harjoittelukaan ei ollut järin kovaa. Tämän paussin tarkoituksena oli säästää voimavaroja kauden loppupuoliskolle, erityisesti henkisellä puolella. Tuo tauko osuikin juuri oikeaan aikaan. Sen aikana sain palauduttua kovasta kevätkaudesta, sekä kerättyä uutta intoa kauden viimeisien kuukausien kilpailuihin.

Heinäkuun lopussa kilpailin taas, ja elokuussa saavutinkin koko vuoden parhaan kuntohuipun. Voitin helpohkosti suuren suuren etappiajon, joka oli sinä vuonna tallimme päätavoite. Pyörä kulki tuolloin paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Asiaan vaikutti varmaankin huomaattavasti se että olin jo tuolloin tehnyt ammattilaissopimuksen joten suorituspaineetkin olivat vain muisto menneistä.

Syyskuussa ajoin ensimmäiset ammattilaiskilpailut Festina-tallin väreissä. Muistan vielläkin elävästi ensimmäisen kilpailumatkan uuden tallinini kanssa. Edellisenä viiikonloppuna ajetuissa maailmestaruuskilpailuissa Festinan Luc Leblanc oli voittanut mestaruudet, samaa tallia edustava Richard Virenque oli sijoittunut kolmanneksi. Siinäpä minä sitten istuin samassa pöydässä uunituoreen maailmanmestarin kanssa. Harppaus amatöörimaailmasta huippuammattilaisten pariin oli melko vaikuttava kokemus. Onneksi minulle ei tullut rimakauhua. Virenque voitti tuon kisan, oma sijoitukseni oli kolmastoista ja niin ammattilaisurani oli alkanut.

Havaitsin heti ensimmäisissä kilpailuissa kuinka ammattilaiskilpailuissa käytetty ajotyyli sopi minulle paremmin, kuin amatöörien tyyli. Ammattilaisissa ajetaan välillä hiljaa, ja ajoittain todella kovaa. Kilpailuiden ratkaisut tapahtuvat pääsääntöisesti juuri siinä kohdassa kisareittiä, jossa suuret tallit ovat päättäneet tehdä ne. Amatööreissä vauhti on usein melkein sama lähdöstä maaliin.

Aluksi ammatilaiskilpailuissa ihmettelin ajoittain sitä, miten jotkut kykenivät ajamaan pyörällä niin kovaa, mutta siitäpä sai ainakin hyvää lisämotivaatiota harjoitteluun.

Tuona vuonna päätin kilpailukauteni vasta lokakuun lopussa. Kauden viimeinen kilpailuni olikin poikkeuksellisen mielenkiintoinen kokemus. Ohjelmassa oli 10-päivän etappiajo Kolumbiassa. Siis erittäin mielenkiintoinen sekä rasittava kokemus. En pohjolan kasvattina ollut koskaan edes kuvitellut että jossain päin planeettaamme olisi 50 kilometrin mittainen yhtäjaksoinen nousu. Nyt tiedän että ainakin Kolumbiasta löytyy sellainenkin ylämäki. Tuon nousun korkeusero on kunniotettavat 3200 metriä. Onneksi alamäkikin on lähes saman mittainen.

Kauden jälkeen pidin lyhyen loman. Seuraavan kauteen valmistautumisen aloitin tallin valmentajan opastuksella. Tämä muutos toikin mukanaan varsin suuria muutoksia harjoitusohjelmaan.

Kokonaisuudessaan vuodesta 1994 voi todeta että kyseessä oli tietyllä tavalla kausi, jonka aikana edellisten vuosien aikana tehty työ palkittiin. Tälläiset kaudet ovatkin hyvin tärkeitä urheilijalle, koska muuten herääkin vähitellen kysymys siitä, että onko koko hommassa mitään järkeä?

Vuonna –94 kohdalleni ei osunut mitään ikäviä yllätyksiä ja kykenin keskittymään täysipainoisesti itse asiaan eli pyörällä ajamiseen. Havaitsin tuona vuonna myös sen kuinka tärkeää menestyksen kannalta on täydellinen omistautuminen pyöräilylle, ja sen kautta tuleva tietynlainen pyöräilijän ammatin kokonaisvaltainen hallinta. Hyvä suoritus koostuu lukuisista pienistä yksityiskohdista, joista jokaisen voisi tekemättä ilman että se vaikuttaisi dramaattisesti suoritukseen. Mutta jos haluaa tehdä parhaansa ja maksimoidan menestyksen, mitään osa-aluetta ei saa laiminlyödä tai jättää kokonaan toteuttamatta.

29.4.2003

Vuosi 1993

Toteutin kauteen -93 tähtäävän talviharjoittelun Suomessa. Ohjelmassa oli enimmäkseen maastopyöräilyä ja hiihtoa. Lenkit olivat enimmäkseen peruskestävyys -tyyppisiä, eikä ohjelmassa ollut lainkaan vetoharjoituksia. Lisäsin punttisalilla tehtävän voimaharjoittelun määrää sen verran että kävin salilla pari kertaa viikossa.

Kokonaisharjoitusmäärä lisääntyi noin kolmanneksella edellistalveen verrattuna. Keho kesti hyvin muutoksen, enkä kärsinyt talven aikana minkäänlaisista sairauksista. Kunto olikin vallan mainio peruskuntokauden lopussa ja lähdin toiveikkaana takaisin Ranskaan tammikuun puolivälissä.

Kilpailukauden piti alkaa heti helmikuussa, mutta paikallinen pyöräilyliitto oli kiristänyt sääntöjä, joiden perusteella ulkomaalaiset urheilijat saivat edustaa paikallisia seuroja. Niinpä minäkään en saanut lupaa kilpailla, ennen kuin minulle löytyi oikein virallinen opiskelupaikka Ranskasta. Onneksi asia järjestyi ja pääsin "koulunpenkille" sekä ennen kaikkea ajamaan ensimmäiset kisat maaliskuun alussa. Kunto oli hyvä ja tulokset sen mukaiset. Voitin maaliskuussa muutaman tärkeän kilpailun, mutta huhtikuun alussa sairastuin hivenen tavallista kovempaan vatsatautiin. Sitä sairastellessa meni viikko sairaalassakin ja sitten kun viimein paranin, elopainoni oli laskenut 60 kiloon. Laihana poikana oli varsin vaikeaa jopa nukkuakin, koska patjat tuntuivat todella kovilta.

Saatoin aloittaa normaalin harjoittelun uudestaan huhtikuun puolivälissä. Silloin aloin rakentamaan kuntoa vähitellen, tekemällä pitkiä rauhallisia harjoituksia, sekä ajamalla viikonloppuisin harjoitusmielessä kilpaa.

Huippukunto löytyikin yllättävän nopeasti ja jo toukokuun alkupuolella olin taas palannut kärkikamppailuihin. Ajoin muutaman etappikilpailun Ranskassa, joissa sijoituin kärkipäähän. Niiden jälkeen palasin takaisin Suomeen. Kotimaassa oleskellessani ajoin paikallisia kilpailuja sekä muutamia kv. etappiajoja Suomen maajoukkueessa. Noissa kilpailuissa menestys oli vaihtelevaa, mutta kunto vaikutti hyvältä ja innostus lajia kohtaan oli kovassa nousussa.

Kilpailukauden aikana harjoittelin enemmän kuin aikaisimpina vuosina, koska päätavoitteenani oli menestyä kauden viimeisten kuukausien aikana. Muutenkin olin oppinut lisää harjoittelun saloista ja harjoitusmenetelmäni oli huomattavasti järkevämpi kuin ennen. Olin alkanut tekemään kilpailuihin tähtääviä vetoharjoituksia ja minulle oli viimeinkin alkanut valjeta kuinka tärkeää on levätä ennen kilpailuja. Olin myös ohjelmoinut koko kauden harjoittelun muutamia kuntohuippuja silmälläpitäen.

Heinäkuussa palasin takaisin Ranskaan, missä aloitin välittömästi kovan harjoitus- ja kilpailuputken, jolla tähtäsin Norjassa ajettuihin Maailman mestaruuskilpailuihin. Elokuussa kilpailut sujuivat hyvin, saavutin menestystä ja valmistauduin toiveikkaana kauden tärkeimpään kilpailuun.

Oslon MM-kilpailuista muodostui kohdaltani täydellinen fiasko. Ohjainkannatin hajosi heti ensimmäisen kilometrin aikana. Sain liian pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen liian pienen varapyörän, jolla sitten yritin epätoivoisesti saavuttaa pääjoukon. Se ei onnistunut ja sillä tavoin päättyi minun taival MM-kilpailuissa. Olin kovin pettynyt suoritukseeni, mutta toisaalta se vain lisäsi motivaatiotani kauden viimeisiä kilpailuja kohtaan.

Valitettavasti epäonneni jatkui heti seuraavalla viikolla, kun jouduin kilpailussa koko urani pahimpaan onnettomuuteen. Kolarin seurauksena oli kallonmurtuma, aivotärähdys (käytin ns. nahka/nakkikypärää !!) lonkan murtuma, olkapäävamma jne. Kauteni päättyi siihen ja seuraavaksi olikin vuorossa siirtyminen pyörätuolissa takaisin Suomeen.

Onneksi ehdin takaisin ennen ensimmäisen lapsemme syntymää, sairaalassa minua tosin luultiin useinmiten potilaaksi. Onnettomuus ja lapsen syntymä tietysti pysäyttivät ajattelemaan syntyjä syviä. Aikani asioita mietittyäni kaikki selvisi, kun tajusin haluavani todellakin ammattipyöräilijäksi. Näin ollen päätin alkaa pitämään pyöräilyä työnäni, siihen asti pyöräily oli ollut enemmänkin elämäntapa kuin elinkeino.

Siitä alkaen suhtautumiseni pyöräilyyn muuttui täydellisesti. Olin nyt mies joka elätti perheensä pyörällään ja minulla ei olisi "varaa" olla menestymättä.

Vuotta -93 analysoidessa voin todeta että kehitystä tapahtui varsin paljon. Olin saavuttanut kauden aikana sellaisen tason että kykenin ajamaan tosissani kilpaa maailman parhaiden amatöörien kanssa. Erittäin rikkonaisesta kaudesta johtuen menestys kilpailuissa ei ollut parasta mahdollista. Kauden aikana minulla oli ensimmäiset ns. tosi kontaktit ammattilaistallien kanssa, mutta näin jälkikäteen voin todeta että tein oikein kun päätin ajaa vielä yhden vuoden amatööreissä. Tällä tavoin varmistin että olin tarpeeksi hyvä ennen siirtymistä ammattilaiseksi ja samalla minulla oli mahdollisuus päästä suoraan todella hyvään talliin. Monesti on hankalampaa siirtyä pienestä ammattilaistallista suureen, kuin nousta suoraan amatööreistä huipputallin riveihin.

Toipilasaikani kesti pari kuukautta, jonka jälkeen aloitin harjoittelun seuraava vuotta silmälläpitäen. Tein talveksi todella kovan harjoitusohjelman. Tunsin olevani valmis siirtymään ns. uraa rakentavasta työstä todelliseen huippu-urheilijan elämään. Harjoittelu alkoikin heti sujua hyvin ja motivaation ollessa erinomainen odotin innolla seuraavaa kesää.

20.3.2003

Vuosi 1992

Toteutin talviharjoitteluni ennen kautta -92 enimmäkseen Suomessa. Suoritin valtaosan kestävyysharjoittelusta hiihtäen. Tuona talvena ajoin ensimmäistä kertaa pitkiä lenkkejä maastopyörällä ja voimaharjoittelu taisi "unohtua" lähes täysin. Ohjelmassa oli kotimaan harjoittelun lisäksi muutama "pakollinen" harjoitusleiri Espanjassa, joiden aikana harjoittelussa keskityttiin kilometrien keräilyyn. Talvella harjoittelu ei onnistunut aivan niin kuin olin suunnitellut, mutta kuntoni oli kuitenkin kohtalainen ennen lajiharjoittelukauden alkua.

Tammikuussa harjoittelin kaksi viikkoa Mallorcalla, sen jälkeen kävin Suomessa pakkaamassa tavarani ja suuntasin kohti Ranskaa. Saavuin Ranskaan tammikuun lopussa ja matkustimme heti harjoitus- ja kilpailuleirille Pohjois-Espanjaan lähelle Ranskan rajaa. Ensimmäisissä kilpailuissa pyörä kulki oikein mukavasti, mikä olikin tärkeää koska muuten sopeutuminen "ummikkona" uuteen joukkueeseen ei ollut järin helppoa. Ensimmäisenä ongelmana oli tietysti kielimuuri, ranskankielen taitoni oli todella heikko. Englantia puhuvia henkilöitä joukkueessamme oli peräti yksi kpl. Todellisia tuskan hetkiä olivat ruokailut. Ranskalaisethan tunnetusti istuvat pitkään pöydässä ja puhua pölpöttävät tauotta. Siinä sitä sitten istuskelin ja kuuntelin loputtoman pitkiä juttuja, joista en tajunnut yhtään mitään, saattoihan siinä aikansa kuluksi vaikka laskeskella lautaselta löytyvien riisinjyvien lukumäärää.

Jollain kumman tavalla onnistuin kuitenkin ymmärtämään ainakin jotain, koska olin useimmiten oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kielitaito kehittyi nopeasti ja jo parin kuukauden kuluttua ymmärsin ns. pyöräilykielen tärkeimmät termit.

Ensimmäisten kilpailujen ja Espanjan leirin jälkeen pääsin tutustumaan ulkomaalaisen amatööripyöräilijän arkeen Ranskassa. Asuin Pohjois-Ranskassa kaupungissa, johon turistit eivät matkoillaan juurikaan päädy. Rikollisuus ja yleinen turvattomuus oli osa karua todellisuutta, noihin asioihin tottumiseen meni oma aikansa. Tulinhan melkein suoraan "poronhoitoalueelta". Muistan elävästi kuinka eräänä kauniina päivänä eräs autoilija kiilasi oikein reippaasti pientä ajajaryhmäämme lenkillä, johon vastasimme parilla terävällä kansainvälisellä käsimerkillä. Autonkuljettajalla oli kuitenkin todellinen "ässä" hihassaan, jolla hän sai meidät noudattamaan välittömästi hyvin matalaa profiilia, hän nimittäin alkoi osoittamaan meitä pistoolilla. Onneksi tilanne rauhoittui nopeasti ja pääsimme elävinä jatkamaan harjoitusta, paras lihasvireys oli kuitenkin kadonnut.

Puoliammattilaisen tai amatöörin (ihan kuinka vain haluaa asian ilmaista) arkeen kuluu monta asiaa, joiden hoitaminen huonolla kielitaidolla on ainakin aluksi varsin työlästä ja hankalaa. Talli auttaa parhaansa mukaan urheilullisella puolella, mutta ajajan on henkilökohtaisesti huolehdittava kaikista normaali arkipäivän asioista, kuten puhelinlinjan avaaminen, pankkitilin avaaminen jne. Ihan normaali juttuja, mutta jos et osaa kieltä vieraassa maassa ja taloudellinen tilannekaan ei aina ole mikään paras mahdollinen, noidenkin asioiden järjestäminen kovan kilpailu- ja harjoittelurytmin yhteydessä vie osansa urheilijan energiasta. Monille ulkomaille lähtijöille ensimmäinen vuosi on myös viimeinen, vaikka urheilullinen taso olisikin ihan hyvä. Onnekseni minä olin ns. hyvässä tallissa, jossa henkilökunta ja ajajat auttoivat aina kun tarvitsin heitä ja näin ollen sopeutumiseni uuteen ympäristöön sujui ilman suurempia murheita.

Kauden aikana ajetuissa kilpailuissa menestys oli vaihtelevaa. Suorituskykyni ei ollut tasainen läpi kauden, vaan ero parhaiden ja huonompien päivien välillä oli todella suuri. Parhaimmillaan kuntoni oli elokuussa, jolloin pystyin ajamaan tosissani kilpaa parhaiden ranskalaisten ja kaikkien muidenkin amatöörien kanssa. Kilpailin lähes koko kauden Ranskassa, osallistuen suurimpaan osaan tärkeimmistä kilpailuista. Kauden aikana ajettujen kilpailujen määrä miltei kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna.

Ajoin Suomessa kilpaa touko-kesäkuussa ja osallistuin muutamiin kansainvälisiin etappiajoihin Suomen maajoukkueessa. Tarkoituksenamme oli myös osallistua Olympia-kisoihin, mutta joukkueajoryhmäämme ei sinne valittu. Asia ei tietysti erikoisimmin minua ilahduttanut, mutta olin jo havainnut kuinka paljon helpompaa ja järkevämpää on itse rakentaa omaa uraansa ulkomailla, kuin pyrkiä kehittymään suomalaisten urheiluliittojen projektien puitteissa. Barcelonan Olympialaisten joukkueajon kohtalo vain vahvisti päätöstäni rakentaa uraani siltä pohjalta etten koskaan tulisi samaan erityisen paljon tukea Suomesta.

Opin vuoden aikana paljon uutta kilpailutaktiikoista ja yleensäkin kaikista niistä pienistä tiedoista ja taidoista joilla kilpailusuoritus pyritään parantamaan. Tallissani oli useita kokeneita ajajia ja ennen kaikkea sellaisia kokeneita ajajia jotka olivat halukkaita auttamaan nuoria. Heiltä opin paljon enemmän kuin monilta valmentajilta.
Harjoitusmenetelmäni ei juurikaan muuttunut edellisistä vuosista, harjoitusmäärät tosin pienenivät ja vastaavasti kilpailupäivien lukumäärä kasvoi merkittävästi. Olin halukas saamaan uutta tietoa harjoittelusta, mutta tallissamme ei ollut varsinaista valmentajaa. Joukkueenjohtaja johti ajajia kisoissa, muuten kaverit tekivät mitä itse parhaaksi kokivat. Nopeasti havaitsin että monien ajajien menestys perustui lähinnä lahjakkuuteen ja ”musta tuntuu” menetelmällä toteutettuun harjoitteluun. Jatkoin kuitenkin tiedon hakua, asiaa ei helpottanut se tosiasia että harjoitteluun liittyen on suurissakin pyöräilymaissa tarjolla paljon täydellistä potaskaa. Kokeilin sinä vuonna monenlaisia harjoituksia, en oppinut kovinkaan paljon uutta ja hyödyllistä, mutta olin ainakin onnistunut eliminoimaan osan väärästä tiedosta. Joskus asioita kai pitääkin opetella kantapään kautta.

Kilpailukauteni päätyttyä lokakuussa, matkasin takaisin Suomeen. En ollut erityisen tyytyväinen tuloksiini vuoden aikana, mutta olin kuitenkin ajanut paljon paremmin kuin edellisenä vuonna. Uskoin seuraavan kauden olevan menestyksekkäämpi, koska olin jo sopeutunut uuteen systeemiin ja seuraavana vuonna voisin keskittyä rauhassa ajamiseen. Suunnitelmani talviharjoitteluun oli varsin epämääräinen, niinpä harjoittelinkin seuraavana talvena vähän miten sattuu.

27.2.2003

Vuosi 1991

Ajoin vuonna -91 ensimmäisen kauteni yleisessä luokassa. Vuodesta muodostui minulle kaikin puolin vaikea. Yleensäkin siirtyminen junioreist yleiseen luokkaan on monille, varsinkin suomalaisille pyöräilijöille monella tavoin ratkaiseva käännekohta uran jatkoa silmälläpitäen.

Tuossa iässä harjoitusmäärät ja tehot kasvavat huomattavasti, vuosittaisten kilpailujen määrässä kasvu on vieläkin suurempi. Samanaikaisesti urheilijan elämässä tapahtuu tietysti lukuisia muitakin muutoksia, opiskeluiden aloitus, asevelvollisuus, seurustelu, muutto omaan asuntoon, jne. Näiden kaikkien asioiden yhteen sovittaminen kovenevan harjoittelun kanssa ei ole helppoa. Eikä varsinkaan pyöräilyssä, koska tuossa iässä kv. huipulle pyrkivän ajajan on lähes tulkoon pakko siirtyä kilpailemaan ulkomaille. Niinpä juuri tuossa iässä monet suomalaiset pyöräilijät joutuvat antamaan paljon tasoitusta ulkomaisiin kilpakumppaneihin verrattuna.

Suomesta on perinteisesti tullut paljon lupaavia juniorisarjojen pyöräilijöitä, joiden ura onkin kääntynyt alamäkeen ensimmäisten yleisen sarjan vuosien aikana. Syynä ei ole yleensä urheilijan laiskuus tai lahjattomuus vaan olosuhteiden vaikeus. Minulle henkilökohtaisestikin oli vähällä käydä niin. Vuosi -91 oli ehdottomasti yksi urani hankalimmista kausista ja sen aikana jäin jälkeen samanikäisten ulkomaalaisten ajajien kehityksestä. Onneksi asiat kuitenkin järjestyivät pari vuotta myöhemmin, enkä koe että mitään korvaamatonta vahinkoa pääsi tapahtumaan. Menetin vain vähän aikaa, mikä ei tosin ole kovinkaan hyvä asia koska huippu-urheilijan ura on loppujen lopuksi todella lyhyt.

Suoritin talven peruskuntoharjoittelun Suomessa. Kestävyysharjoittelu tapahtui hiihtämällä, lisäsin punttisaliharjoittelua, ajoin vähän rullilla, enkä tehnyt lainkaan vetoharjoituksia. Lisäksi harrastin kovapanosammuntaa, sängyn petaamista ja tetsausta.

Keväällä oli vuorossa muutamia harjoitusleirejä Espanjassa, joiden aikana ajoimme runsaasti pitkiä rauhallisia lenkkejä. Kilometrejä noilla leireillä kertyi samaan tahtiin kuin edellisinäkin vuosina, keskinopeudet olivat varsin vaatimattomia.

Kilpailukausi alkoi huhtikuussa Belgiassa, Pyöräilyliitto oli vuokrannut sieltä talon ja niinpä me oleskelimme siellä useaan otteeseen kauden aikana. Kevään ensimmäisissä kilpailuissa kuntoni oli todella heikko, hyvä jos pääsin maaliin asti kv. kilpailuissa. Asia ei tietysti erityisesti ilahduttanut minua. Harjoitteluni alkoi sujua paremmin huhtikuun puolivälissä ja toukokuussa kilpailukunto sitten löytyikin. Kilpailukauden harjoittelu oli hyvin saman tyyppistä kuin edellisenäkin vuonna, harjoitus määrät vain olivat hivenen pienemmät koska vapaa-aika ei aina riittänyt harjoitteluun. Mitään varsinaista harjoitusohjelmaa ei ollut olemassa.

Kesällä ajoin noin puolet ajasta kisoja ulkomailla ja loput kotimaassa. Ajoimme maajoukkueen kanssa muutamia kansanvälisiä etappiajoja, joissa pyörä kulki ajoittain ihan mukavasti. Tuohon aikaan alle 23-vuotiaiden sarjaa ei oltu vielä "keksitty" eli junioreista siirryttiin suoraan miesten kilpailuihin, joissa ajoivat kaikki amatöörit ikään katsomatta. Asiassa oli tietysti hyvät ja huonot puolensa. Suurimmat kilpailut olivat ajoittain varsin kovatasoisia, toisaalta nuoret ajajat tiesivät, että jos on parempi kuin huippuamatöörit voi siirtyä huoletta ammattilaiseksi.

Kauden päätavoitteena oli Stuttgartissa pidetyt MM-kilpailut ja ensisijaisesti joukkueajo. 100 km joukkueajohan on nykyään siirtynyt osaksi pyöräilyn historiaa, kilpailumuotona se oli varsin haastava etenkin jos pyrki ajamaan kovaa. Meillä oli tuolloin meneillään joukkueajo –projekti, jonka lopullisena tavoitteena oli seuraavana vuonna pidetyt Barcelonan Olympia kisat.

Toteutimme ennen MM-kilpailuja kolmen viikon harjoitusleirin, jonka aikana keskityimme
pääasiallisesti joukkueajon erikoisharjoitteisiin. Joukkueemme ajo MM kisoissa sujui takkuisesti, niin kuin monesti muulloinkin ja sijoituksemme oli 16.

Ajoin myös henkilökohtaisen maantieajon, vaikka harjoittelumme oli suunniteltu joukkueajoa silmälläpitäen. Taktisesti surkean ajon jälkeen minua ennen maaliin saapui 47. nuorta miestä.

Suorituskykyni oli hyvin ailahtelevainen kauden aikana ajetuissa kilpailuissa, syy saattoi kylläkin olla enimmäkseen oman pään sisällä. Olin kyllästynyt jatkamaan uraani samalla systeemillä kuin tähän asti, polte ajamaan ulkomaille oli valtava ja vielä kun tiesin ettei armeijan päättymisen jälkeen mikään asia ei pidättelisi minua Suomessa.

Etsin kuumeisesti kontakteja ulkomaalaisiin joukkueisiin, mutta niitä ei ollut todellakaan helppo löytää. Tuohon aikaan suomalaiset olivat vierailleet kovin harvoin Keski-Eurooppalaisissa joukkueissa, eivätkä suuret amatöörijoukkueet olleet erityisen kiinnostuneita 19. vuotiaasta suomalaisesta ajajasta.

Asevelvollisuuteni päättyi syyskuun alussa ja olin ostanut heti seuraavalle päivälle menolipun Belgiaan. Vakaana tarkoituksenani oli löytää seuraavalle kaudelle paikka ulkomaalaisessa joukkueessa. Kuntoni ei tosin ollut paras mahdollinen, mutta motivaationi oli sitäkin parempi. Ajoin syyskuussa lukuisia kilpailuja Belgiassa kohtalaisella menestyksellä. Suomalainen ystäväni oli saanut solmittua ensikontaktin ranskalaisen A.C. Wasquehal joukkueen kanssa ja hän meni syyskuussa ajamaan ensimmäiset kilpailunsa ranskalaisessa joukkueessa. Onnekseni hän kertoi minusta positiiviseen sävyyn seuran valmentajalle, joka suostuikin siihen, että tulisin ajamaan kauden viimeiset kilpailut heidän joukkueessaan. Niinpä saavuin Ranskaan lokakuun alussa. Ajoin muutamia kilpailuja saavuttamatta mitään ihmeellisempiä tuloksia.

Joukkueen valmentaja oli kuitenkin ainakin suhteellisen tyytyväinen esityksiini, koska teimme sopimuksen seuraavalle vuodelle. Yhteistyöni kyseisen valmentajan kanssa jatkui koko urani ajan ja vuosien varrella hänestä tuli yksi parhaista ystävistäni.

Palasin takaisin Suomeen kauden viimeisten kilpailujen jälkeen. Aloin innolla valmistautua tulevaan kauteen, koska tiesin että minulla olisi seuraavan vuoden aikana ainutlaatuinen tilaisuus oppia paljon uutta pyöräilystä. Tiesin myös, että minun tulisi kehittyä huomattavasti ennen kuin olisin valmis menestymään suurissa kansainvälisissä kilpailuissa.

7.2.2003

Vuosi 1990

Päätin alkaa täysipäiväiseksi urheilijaksi ennen viimeisen juniorikauteni alkua, koska en keksinyt muuta ratkaisua joka olisi taannut minulle parhaat mahdollisuudet kehittyä pyöräilijänä. Näin ollen minulle tarjoutui mahdollisuus lisätä huomattavasti pyöräilyn osuutta talviharjoittelussa.

Talven ulkomaanleiritys alkoi heti marraskuussa ja jatkui huhtikuulle saakka. Yleensä olin 2-3 viikkoa ajamassa lämpimissä olosuhteissa ja sen jälkeen viikon tai kaksi Suomessa.

Leireillä harjoittelin pienissä ryhmissä ja harjoittelun perusideana oli lähinnä ajaa paljon kilonmetrejä rauhallisella vauhdilla. Varsinainen harjoittelun suunnitelmallisuus oli kadonnut toiminnastani koska olin alkanut henkilökohtaisesti vastaamaan omasta valmennuksestani.

Niinpä kiertelin koko talven erilaisten suomalaisten pyöräilijäporukoiden kanssa Espanjan rantalomakohteita. Harjoitusmäärät alkoivat olla, ainakin näin jälkeenpäin katsottuina, vähintääkin kunniotusta herättäviä. Keskimäärin harjoituskilometrejä kertyi leiriviikoilla vähintään 1000 km/viikko. Helmikuussa ajoin kahden viikon leirillä 2300 km, enimmillään harjoitusta kertyi 250 km päivässä. Pyrkiessäni toteuttamaan valtavia harjoitusmääriä, taisin unohtaa kokonaan nuo kuuluisat lepopäivät sekä laiminlyöin pahoin lihaskuntoharjoitukset.

Varsin epämääräisestä ja sattumanvaraisesta harjoitussysteemistä huolimatta fyysinen kunto kuitenkin kehittyi, koska olin vielä varsin nuori ja peruskestävyysharjoittelu riitti vielä toistaiseksi suorituskyvyn parantamiseen.

Kauden-89 päätyttyä siirryin edustamaan vantaalaista Let´s Go-seuraa, jota edustivat tuolloin useat maamme huiput. Seura tarjosi Suomen mittakaavassa erittäin hyvän tuen väline- ja taloudellisella puolella. Seuran johtajalla Pekka Saarelaisella oli hyvin samanlainen käsitys kuin minullakin siitä miten pyöräilyssä voisi kehittyä kansainvälisen tason urheilijaksi.
Hän lupasi tukea minua jos suostuisin seuraaviin ehtoihin:
1. Minun tulisi pyrkiä ajamaan ulkomaiseen seuraan
2. Jos joskus pääsisin ammattilaiseksi tarjoaisin hänelle kahvit.
Minulle nuo edellämainitut ehdot sopivat vallan mainiosti ja olimmekin yhteistyössä usean vuoden ajan.

Aloitin kilpailukauden jo maaliskuussa Espanjassa ja kunto oli oikein hyvä heti ensimmäisistä kilpailuista lähtien. Huhtikuussa olin kilpailumatkalla Slovakiassa, toukokuussa ajoin yleisenluokan etappiajon Saksassa jne. Ajoimme myös muutamia kv. kilpailuja maajoukkueena ja niissäkin menestys oli oikein hyvää.

Kauden päätavoite oli junioreiden MM-kilpailut Englannissa, joihin valmistautuminen onnistui hyvin ja kunto olikin vallan mainio. Sijoituksemme oli 7. 70 km joukkueajossa, henkilökohtaisessa maaantieajossa ajoin taktisesti huonon kisan (varsin yleistä tuolloin) ja enkä sijoittunut kärkisijoille.

Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa voitimme joukkueajon. SM kilpailuissa voitin maantie- ,aika- ja joukkueajon.

Kunto oli tasainen koko kauden ajan, eikä ns. heikkoja kilpailuja juuri ollut. Motivaatio harjoitella ja kilpailla oli melkein liiankin hyvä, koska palautumisjaksoja ei tullut juuri pidettyä. Vaikka silloinen käyttämäni harjoitus menetelmä olikin viellä suhteellisen hyvä talviharjoitteluun, minun olisi pitänyt toteuttaa kilpailukauden aikana toisenlaista, ehkä hivenne monipuolisempaa harjoittelua.

Osallistuin kauden aikana useisiin yleisenluokan kilpailuihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, joissa kykenin ajamaan ihan hyvin ja sain paljon hyödyllistä kokemusta. Kesällä -90 ajoin viimeiset ratapyöräilykilpailuni, enkä sen jälkeen olekaan noussut ratapyörän satulaan.

Kauden päätteeksi meninne maajoukkueen kanssa kuukaudeksi kilpailemaan Belgiaan ja Hollantiin. Siellä sain ensimmäisen todellisen kosketuksen noissa maissa vallitsevaan tapaan ajaa kilpaa, mikä onkin varsin erityyppinen kuin pohjoismaalaisissa kisoissa.

Suomen nyt jo edesmennyt Pyöräilyliitto päätti vuokrata talon Belgiasta tukikohdaksi kilpailu- sekä harjoitusmatkoille ja päätimme viettää siellä suurimman osan seuraavan kauden ulkomaan leireistä.

Lokakuun alussa ajoin viimeiset kilpailuni Belgiassa ja niiden jälkeen suunnistin suorittamaan asevelvollisuutta Lahdessa sijaitsevassa Puolustuvoimien Urheilukoulussa. Meitä olikin tuolloin harvinaisen monta lupavaa pyöräilijää samanaikaisesti maanpuolustustehtävissä ja pystyimme aina silloin tällöin - jos löytyi vapaa hetki - harjoittelemaan porukalla. Talven harjoittelun ohjelmointi oli luonnollisesti varsin erinlainen kuin edellisenä vuonna, koska Puolustusvoimat tarjosivat niin paljon virikkeitä, ettei aikaa pyöräilyharrastukseen aina oikein riittänyt.

28.1.2003

Esimerkkejä kauteen valmistautumisesta

Ajattelin nyt kun lähetystään sitä ajankohtaa jolloin aloitetaan lajiharjoittelu, julkaista muutamia esimerkkejä siitä, kuinka harjoittelin noiden ensimmäisten pyöränpäällä vietettyjän viikkojen aikana.

Esimerkit ovat vuosilta -93, -94, -96 ja -97. Noina vuosina olin vuotta -96 lukuunottamatta toteuttanut talviharjoittelun Suomessa.

Vuosi 1994

Talven harjoittelu ei ollut onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla ja niinpä aloitin lajiharjoittelun varsin huonokuntoisena.
Harjoittelu toteutettiin Pohjois-Ranskassa jossa ilmastolliset olosuhteet olivat varsin huonot (ilman lämpötila 0°- + 10° ja ajoittain sadetta).
Ajoin lenkit pienissä ryhmissä ja harjoittelun päätavoiteena oli parantaa peruskuntoa.
Harjoittelu oli teholtaan kevyttä ja ajaessa käytettiin hyvin pientä välitystä.

25.1-31.1

Ma. 3 t 30 min
Ti. 1 t 30 min, erittäin kevyttä ajoa
Ke. 3 t 50 min, yhteislenkki reipasta vauhtia
To. ap. 3 t 15 min ip. 2 t
Pe. 4 t
La. ap. 3 t ip. 3 t yhteislenkki kovaa vauhtia
Su. 4 t 5 min, yhteislenkki

1.2-7.2

Ma. 2 t 5 min, palauttavaa ajoa
Ti. 4 t 5 min
Ke. ap. 2 t 15 min, kevyttä ip. 4 t, yhteislenkki
To. ap. 2 t 40 min ip. 2t 20 min
Pe. 2 t, palauttavaa ajoa
La. 4 t
Su. 5 t 25 min, yhteislenkki reipasta vauhtia

8.2-14.2

Ma. 2t 30 min, palauttavaa ajoa
Ti. ap. 3 t 30 min ip. 2 t
Ke. ap. 3 t 15 min ip. 2 t 5 min
To. 2 t 5 min, palauttavaa
Pe. 4 t 5 min, 3 kertaa 15 min vautikestävyyttä syke 170-180
La. 5 t 20 min
Su. 4 t 20 min

15.2-21.2

Ma. 2 t, palauttavaa
Ti. 4 t 20 min, 4 kertaa 15 min vauhtikestävyyttä syke 170-180
Ke. 5 t 20 min
To. 4 t 30 min
Pe. 1 t 45 min, palauttavaa
La. 2 t 35 min, palautavaa
Su. 2 t 50 min

Junnaava harjoittelu huonoissa olosuhteissa väsytti elimistön varsin nopeasti niinpä jakson lopussa olinkin aika väsynyt. Eipä tainnut olla se paras mahdollinen tapa aloittaa lajiharjoittelu.

Vuosi 1994

Peruskuntokauden harjoittelu Suomessa oli onnistunut erittäin hyvin ja valmius aloittaa maantiellä ajaminen oli hyvä koska olin ajanut marras- joulukuussa runsaasti maastopyörällä.
Jakson harjoittelu toteutettiin Pohjois-Ranskassa samanlaisissa olosuhteissa kuin edellisenäkin vuonna. Harjoittelun päätavoite oli peruskunnon parantaminen, niinpä tehoharjoituksia oli vähän. Pyrkimykseni oli antaa elimistölle enemmän aikaa palautua kuin edellisenä vuonna.

3.1-9.1

Ma. lepo
Ti. lepo
Ke. lepo
To. 5 t
Pe. 5 t 25 min
La. 3 t 30 min
Su. 5 t

10.1-16.1

Ma. 1 t 40 min, palauttavaa
Ti. lepo
Ke. 4 t 5 min, porukkalenkki reipasta vauhtia
To. lepo
Pe. 3 t 30 min
La. 5 t 25 min
Su. 5 t 25 min

17.1-23.1

Ma. 5 t 35 min
Ti. 1 t 30 min, palauttavaa
Ke. ap. 1 t 25 min ip. 2 t 10 min
To. 5 t 25 min
Pe. testi 25 min
La. 4 t 15 min
Su. ap. 3 t 20 min ip. 1 t 55 min

24.1-30.1

Ma. 5 t 5 min
Ti. 1 t 35 min, palauttavaa
Ke. 4 t 15 min, porukkalenkki reipasta vauhtia
To. 5 t 15 min
Pe. 5 t 5 min
La. 5 t 15 min
Su. 1 t 35 min, palauttavaa

Harjoittelu onnistui hyvin eikä ylirasitusta ilmennyt, koska maltoin ottaa ensimmäisten viikkojen harjoittelun hivennen kevyemmin.

Vuosi 1996

Lajiharjoittelua Ranskassa joulukuun puoliväliin saakka jonka jälkeen viisi viikkoa Suomessa. Valmius aloittaa lajiharjoittelu oli Suomessa vietetystä jaksosta huolimatta hyvä. Harjoittelun teho oli heti varsin kova, koska kilpailukausi alkoi jo helmikuun alkupuolella. Harjoittelu toteutettiin Etelä-Ranskassa, hyvissä olosuhteissa (+5- +15).

15.1-21.1

Ma. lepo
Ti. 4 t
Ke. 4 t 20, min
To. ap. 2 t, 6 kertaa 5 min vauhtikestävyyttä syke 180 ip. 2 t, 2 kertaa 15 min vauhtikestävyyttä syke 170-180.
Pe. 3 t 55 min, 20 min vauhtikestävyyttä vuoristossa syke 175.
La. 5 t 25 min
Su. 1 t 20 min, palauttavaa

22.1-28.1

Ma. 3 t 30 min
Ti. lepo (polvi kipeä)
Ke. lepo
To. lepo
Pe. lepo
La. lepo
Su. lepo

29.1-4.2

Ma. lepo
Ti. 2 t 30 min, kevyttä, polvi yhä kipeä
Ke. lepo
To. 4 min, rullat
Pe. lepo
La. 1 t 30 min, kevyttä
Su. lepo

5.2-11.2

Ma. ap. 1 t 30 min, kevyttä ip. 1 t, kevyttä, polvi kipeä
Ti. 1 t 30 min, rullat
Ke. ap. 2 t 40 min ip. 1 t rullat
To.lepo
Pe. lepo
La. ap. 1 t 30 min, kevyttä ip. 1 t 45 min, kevyttä
Su. 4 t 5 min, rauhallista ajoa

12.2-18.2

Ma. 2 t 5min
Ti. 3 t 25 min, 3 kertaa 20 min joukkueajoa vauhtikestävyys alueella syke 175-180
Ke. 5 t, yhteislenkki, lopussa täysin sipissä
To. 3 t 35 min, 2 kertaa 20 min vauhtikestävyyttä vuoristossa syke 175-180
Pe. 1 t 45 min, palauttavaa
La. 4 t 30 min
Su. ap. 2 t ip. 1 t 15 min, 15 min vauntikestävyyttä syke 165-175

Kovan harjoittelun aloittaminen aiheutti polveen rasitusvamman, jonka hoitoon meni useampi viikko. Vaikka peruskunto olisikin hyvä, elimistö on ajokauden alussa hyvin herkkä reagoimaan pieniinkin muutoksiin (ajoasento, polkimet, kengät, klossien asento jne.). Kausi on syytä aloittaa mahdollisimman samankaltaisilla välineillä joita on käytetty jo edellisellä kaudella. Uuden pyöränkin voi ottaa käytöön vasta sitten kun ajettu jo enemmän maantiellä.

Vuosi 1997

Talven peruskuntoharjoittelu tapahtui Suomessa, harjoittelussa käytettiin paljon rullia sekä maastopyörää. Kunto oli vuodenvaihteessa hyvä ja lajiharjoittelu alkoi Etelä-Ranskassa hyvissä olosuhteissa. Tehoharjoituksia oli ohjelmassa heti alusta lähtien.

30.12-5.1

Ma. 20 min, rullat
Ti. lepo
Ke. 1 t 30 min, rullat
To. 1 t 30 min,rullat
Pe. lepo
La. ap. 2 t ip. 1 t 50 min
Su. ap. 3 t, 20 min vauhtikestävyyttä ip. 1 t 10 min, palauttavaa

6.1-12.1

Ma. 2 t
Ti. ap. 2 t, 2 kertaa 20 min vauhtikestävyyttä syke 170-175 ip. 2 t, 2 kertaa 10 min lajivoimaa syke 175
Ke. ap. 35 min, rullat ip. 2 t 40 min
To. 5 t 10 min
Pe. 3 t 25 min, 20 min vauhtikestävyyttä syke 180
La. 4 t, 15 kertaa 30 sekunnin kiri
Su. 4 t, 1 t moottoripyörän peesissä

13.1-19.1 (tallin harjoitusleirillä)

Ma. 2 t, 2 kertaa 20 min vauhtikestävyyttä syke 165-170
Ti. 5 t
Ke. ap. 2 t 15 min, 12 kertaa 30 sek. maksimi veto ylämäkeen palautus 30 sek. ip. 1 t 40 min, 50 min moottoripyörän peesissä.
To. 3 t 50 min
Pe. 5 t 25 min, 2 vuorta n. 20 min vauhtikestävyyttä syke 170-180
La. 1 t 25 min, palauttavaa (leiri päättyi)
Su. lepo

20.-26.1

Ma. lepo
Ti. lepo
Ke. 2 t 25 min
To. lepo
Pe. 3 t 5 min, 6 kertaa 5 min vauhtikestävyyttä syke 165
La. 3 t 45 min, 4 kertaa 5 min lajivoimaa syke 165-175
Su. 4 t 10 min, 2 kertaa 20 min vauhtikestävyyttä syke 165-170

Ensimmäisten viikkojen harjoittelu onnistui hyvin, mutta sairastuin jakson viimeisellä viikolla. Kevensin välittömästi harjoittelua ja sairaus ei kestänyt kuin muutaman päivän.

Voitte huomata kuinka ammatilaisten harjoittelussa tehot ovat korkealla heti kauden alusta. Amatöörit pyrkivät yleensä aluksi luomaan pohjakuntoa.
Voin viellä kertoa esimerkkinä kuinka ajoin ensimmäisinä yleisen sarjan vuosina Espanjan leireillä tammi- helmikuussa jopa yli 35 tuntia viikossa eikä vauhtini kilpailuissa ollut mitenkään suhteessa harjoituskilometrien määrään.
Toivottavasti saatte näistä muisteloista virikkeitä lajiharjoittelun alun ohjelmointiin.

Kaikki kysymykset ovat tervetulleita osoitteeseen:
joonalaukka@hotmail.com

16.1.2003

Vuosi 1989

Valmistautumisessa ensimmäiseen kauteen M-18 sarjassa noudatin talviharjoittelussa hyvin saman tyyppistä harjoitusohjelmaa kuin kahtena edeltävänäkin talvena. Harjoittelulla tähdättiin ensisijaisesti parantamaan peruskuntoa ja lihaskestävyyttä. Vetoharjoittelun määrä pysyi samalla tasolla kuin ennenkin ja tuona talvena hiihdin viimeiset kilpailuni, eikä kisoja kertynyt koko talvena kuin vajaa kymmenen kappaletta.

Olin aloittanut syksyllä lukion, mutta kiinnostukseni opiskeluun oli heti alusta lähtien hyvin vähäistä. Halu päästä kokeilemaan kykyjäni pyöräilijänä ulkomailla alkoi olla todella kova. En pystynyt kuvittelemaan miten jaksaisin odottaa viellä kolme vuotta lukiossa ja siihen viellä armeija päälle. Jatkoin opiskelua, mutta olin jo tehnyt päätöksen alkaa täysipäiväiseksi pyöräilijäksi heti kun minulla olisi mahdollisuus siihen.

Syksyllä olimme valmentajani ja parhaan seurakaverini kanssa vaihtaneet seuraa ja siirryimme edustamaan Kiimingin Rientoa. Sinne siirtyi samanaikaisesti muitakin Pohjois-Suomen parhaita pyöräilijöitä: Tällä tavoin toimintaa pystyttin hivenen tehostamaan, sillä yleisesti ottaen seurojen resurssit olivat hyvin vaatimattomat.

Kevään ajokausi alkoi maaliskuussa Mallorcalla pidetyllä kolmiviikoilla TUL:n pyöräilijöiden leirillä. Siellä harjoiteltiin sen hetkisten oppien tai tottumusten mukaan eli tarkoituksena oli keräillä leirin aikana paljon kilonmetrejä, harjoituksen tehoilla ei ollutkaan juuri mitään merkitystä. Minulle tuon tyyppinen harjoittelu sopi vielä tuolloin ihan hyvin, koska olin vasta juniori-iässä ja harjoittelu kumppanini olivat enimmäkseen yleisenluokan ajajia.

Huhtikuussa ulkomaanleiritys jatkui Neuvostoliitossa pidetyllä kaksiviikkoisella kilpailu- ja harjoitusmatkalla. Kotimainen kausi alkoi huhti- toukokuun vaihteessa. Kauden päätavoitteena oli junioreiden MM-kilpailut Moskovassa, johon Suomesta oli saatu koottua hyvä joukkkue. Epäonnekseni kaaduin kilpailussa syntymäpäivänäni 30.6. ja kämmenestäni murtui luu. MM-kilpailut jäivät väliin ja heinäkuu kului toipilaan. Saavutin kunnollisen kilpailukunnon uudestaan vasta elokuun puolivälissä.

Menestys kotimaisissa kilpailuissa oli ihan hyvää. Voitin Suomen Mestaruudet aika-ajossa sekä SM-joukkueajossa. Lisäksi osallistuin muutamiin pienempiin yleisenluokan kilpailuihin. Kilpailusuorituksissa oli tosin viellä havaittavissa varsin suurta vaihtelua ns. huonojen ja hyvin päivien välillä.

Muutin kesän aikana asumaan Tampereelle. Näin ollen kilpailumatkat lyhenivät ja minulle avautui mahdollisuus harjoitella useampien ajajien kanssa. Tätä ennen olin ajanut kaikki lenkit vain muutaman ajajan ryhmissä tai sitten aivan yksin.

Kotimaisen kauden päätyttyä lähdin kuukaudeksi harjoittelemaan Neuvostoliittoon paikallisen joukkueen kanssa. Kokemus oli erittäin mielenkiintoinen.
Harjoittelimme yleensä kolme kertaa päivässä. Aamulla ennen aamupalaa teimme lyhyen harjoituksen rullia. Aamupäivällä oli vuorossa ratapyöräilyharjoitus velodromilla, johon sisältyi yleensä tehoharjoittelua. Päivän päätteeksi ajoimme maantiellä muutaman tunnin peruskestävyyslenkin.
Ohjelma oli sama joka päivä paitsi perjantaina, jolloin ajoimme 8 km mäkiaika-ajon. Sunnuntaina ohjelmassa oli vain yksi 4 tunnin kestävyysharjoitus.

Leirin jälkeen menimme suoraan Moskovaan ratapyöräilykisoihin. Onnistuin rikkomaan kilpailujen ohessa järjestetyssä ennätyskokeessa nuorten 10 km aika-ajon maailmanennätyksen. Ennätykseni tosin lyötiin jo seuraavana päivänä, mutta voihan sillä kehuskella vaikkapa sitten kun vietän aikaani vanhainkodissa. Kauteni päättyi tuohon reissuun ja seuraavan talven harjoittelussa päätin siirtyä lähes ympärivuotiseen lajiharjoitteluun.

Nyt kun analysoin harjoitteluani yli kymmenen vuotta aikaisemmin voin todetta, että juuri tuossa iässä olisin tarvinnut enemmän tietoa siitä kuinka huipulle tähtäävän nuoren pyöräilijän tulisi toimia. Tuolloin tietämystä ei juurikaan ollut saatavilla Suomessa. Niinpä jouduin opettelemaan monet asiat ns. kantapään kautta ja pääsin "sisälle" lajin todelliseen tietämykseen vasta vuosia myöhemmin kun kilpailin ja harjoittelin maailman huippujen kanssa.

Nykyisin kontaktit ulkomaille toimivat jo paljon paremmin ja Suomessakin tiedetään lajista huomattavasti enemmän. Uskon ja toivon, että nykyisillä pyöräilijöillä on lähes yhtä hyvät tausta tiedot kuin ulkomaalaisilla kilpakumppaneilla.

14.12.2002

Vuosi 1988

Olin valmistautunut huolella kauteen 1988: Talvella harjoitusta oli kertynyt keskimäärin yli 15 tuntia viikossa. Pitkät lenkit toteutettiin hiihtäen vapaalla tyylillä. Aloin tekemään viikonloppuisin 5 tunnin rauhallisia hiihto lenkkejä, erityisesti pyrittiin tarkkailemaan ettei sykkeet nouseet liian kovaksi. Lisäksi ajoin pari-kolme kertaa viikossa rullilla, yleensä harjoitus suoritettiin aamulla ennen kouluun menoa.

Syksystä alkaen tein myös porrasjuoksu –harjoitusta, jossa juostiin 1-2 minuuttia hyppyrimäen portaita ylös, sitten kävellen alas ja taas uudelleen ylös. Harjoitus oli reippaasti anaerobinen, muuten ohjelmassa ei ollut varsinaisia tehoharjotteita. Voimaharjoitusta tein 2-3 kertaa viikossa. Se oli kuntopiirityyppistä, johon yhdistettiin loikkaharjoituksia - joista en kuitenkaan erityisemmin pitänyt.

Keväällä ajokausi alkoikin paljon aikaisemmin kuin koskaan ennen, koska olin maaliskuussa kahden viikon ajan TUL:n pyöräilijöiden leirillä Mallorcalla. Olimme seurakaverini kanssa varsinaisen valmennusryhmän ulkopuolella ja leirimme kustansi meidän oma seura. Kyseillä leirillä harjoittelimme TUL:n miesten valmennusryhmän kanssa. Vauhti oli ehkä hivenen liian kovaa, olivathan muut ajajat huomattavasti minua vanhempia, mutta selvisin leiristä kunnialla läpi. Siirtyminen suoraan napapiiriltä maamme sen hetkisten huippuajajien harjoitusleirille oli tietysti suuri harppaus ja aluksi katselinkin ajajien toimintaa ja hienoja pyöriä silmät suurina. Aloin kuitenkin jo ennen leirin loppua epäillä etteivät käytössä olleet harjoitusmenetelmät varmaankaan vastanneet niitä mitä maailman parhaat ajajat käyttävät.

Kauden aikana pyöräily kilonmetrejä kertyi yli 12 000, mikä tietysti alkoi olla huomattavasti enemmän kuin sen ikäisillä ajajilla normaalisti. Kesän aikana harjoittelussa keskityttiin yhä edelleen rauhalliseen kestävyys harjoitteluun.

Harjoittelun tehoa lisättiin kaksi viikkoa ennen kauden tärkeimpiä kilpailuja. Silloin aloimme tehdä vetoharjoituksia, joissa ajoin esim. 6 kertaa 5 km aika-ajon kilpailu vauhdilla, teimme myös samaa harjoitusta auton peesissä ajaen.

Olin käynyt jo edellisenä vuonna tekemässä laboratorio testejä, joissa määritettiin maksimaalinen hapenottokyky sekä harjoittelussa käytettävät sykkeiden kynnysarvot. Testitulosten perusteella suorituskyvyn kehitys oli vuonna 1988 erityisen nopeaa. Edellisissä testeissä arvot olivat olleet kohtalaiset mutta eivät mitenkään erityisen lupaavat, tuon kesän lopussa tulokseni olivat ikäluokkani huipputasoa. Nopeaan kehitykseen vaikutti varmaankin oikeaoppisen harjoittelun lisäksi se että minulla oli ns. murrosiän kasvupyrähdys vasta tuolloin. Monien tutkimuksien mukaan juuri tuo ajankohta nuoruudessa soveltuu erinomaisen hyvin maksimaalisen hapenottokyvyn kehittämiseen ja sen jälkeen absoluuttinen maksimiarvo ei juurikaan muutu, vaan kehitystä tapahtuu lähinnä kynnysarvojen parantuessa.

Kesän aikana osallistuin kaikkiin tärkeimpiin kilpailuihin ympäri Suomea, mikä ei ollut mitenkään erityisen helppoa, koska asuin Rovaniemellä. Seuramme pyöräilyjaoston budjetti oli erittäin vaatimaton, mutta valmentajamme onnistui keräämään lisää rahaa hyvinkin erikoisilla menetelmillä.

Kilpailumenestys oli huomattavasti parempaa kuin koskaan ennen, olin toinen SM aika-ajossa ja seitsemäs SM maantieajossa. Sijoitukset muissakin kilpailuissa olivat hyviä, tosin menestyin paljon paremmin aika-ajoissa kuin yhteislähtökilpailuissa. Selityksenä oli varmaankin se etten omannut juurikaan kokemusta yhteislähtökilpailuista ja kirikykyni oli jo silloin varsin heikko. Tapanani oli jo urani alusta lähtien laiminlyödä nopeusharjoitteet ja eikä ne ominaisuudet sitten koskaan juuri kehittyneetkään.
Kauden päätteeksi ajoin ensimmäistä kertaa Suomen maajoukkueessa, kun ajoimme muutaman kilpailun Ruotsissa. Voitin ensimmäisen kilpailun, jonka ajoin Suomen väreissä ja siihen olikin hyvä päättää kausi.

Seuraavan talven harjoittelussa päätettiin jatkaa samalla linjalla kuin edellisenäkin vuonna.

8.12.2002

Vuosi 1987

Vuosi 1987 oli erittäin tärkeä urallani, koska päätin silloin alkaa pyöräilemään tosissani ja luopua vähitellen hiihdon harrastamisesta kilpatasolla. Paätökseni johtui ennenkaikkea heikosta menestyksestä hiihtoladuilla edellisenä talvena. Olin jälleen kerran valmistautunut huolella talven kilpailuihin, mutta menestys oli todellakin hyvin keskinkertaista. Näin ollen kun kevät koitti, olin varsin tympääntynyt hiihtämiseen koska odotukseni olivat olleet korkealla ennen kauden alkua. Innostukseni urheiluun ei ollut kuitenkaan vähentynyt ja niinpä päätin panostaa pyöräilyyn oikein toden teolla.

Toinen ratkaiseva tekijä päätöstä tehtäessä oli se mitä näin ollessani sinä kesänä lomamatkalla Italiassa perheeni kanssa. Kun me oleskelimme Riminin lähistöllä, sain tilaisuuden seurata Italian ympäriajoa, jossa ajettiiin aika-ajo etappi Riminin ja San Marinon välillä. Tuon kilpailun näkemisen jälkeen päätin tehdä kaikkeni saadakseni selville kuinka pitkälle pääsisin pyöräilyssä.

Ajoin syksyllä 1994 erästä ensimmäisistä ammattilaiskilpailuistani ja kisan reitti kulki saman leirintäalueen ohi missä olin seitsämän vuotta aikaisemmin ihastellut Roberto Vicentinin menoa. Oli hienoa muistella kuinka kaukaiselta ajatus ammatipyöräilijän elämästä oli tuntunut ja sitten vuosia myöhemmin olin itse ajamassa vuorta ylös kohti San Marinoa. Kyseinen tapahtuma on yksi niistä hienoista elämyksistä joita sain kokea pyörän satulassa.

Kesän aikana vaihdoin valmentajaa ja valmennuksestani alkoi vastata saman seuran pyöräilyvalmentaja. Aloimme heti alusta pitäen toteuttamaan varsin kovanlinjan harjoitusohjelmia. Kesäharjoittelu koostui lähes aikoastaan pyöräilystä ja kilonmetrejä kertyi kesän aikana yli kahdeksan tuhatta, eli lisäys edelliseen vuoteen verrattuna oli huomattava. Valmentajani oli suorittanut TUL:n valmennustutkinnot, joissa oppeja saatiin ex-Itäblokin valmentajilta ja niitä oppeja me sitten aloimme soveltamaan Suomen oloissa. Peruslinjana oli vakaa uskomus siihen että nuori urheilija kestää hyvin oikeaoppista kestävyysharjoittelua ja sen kautta tulostaso nousee sitten aikanaan. Valmentajaani pelotti usein se etten vaan "palaisi lopppuun", mutta olin tehnyt selväksi heti alusta pitäen ettei tavoitteenani ollut vain harrastaa urheilua vaan selvittää suorituskykyni äärirajat. Valmennusmenetelmämme poikkesi huomattavasti Suomessa yleisesti käytössä olleesta systeemistä, mutta totesimme ettei sen hetkinen valmennusmalli voinut olla kovinkaan tehokas koska urheilijoiden tulokset olivat varsin vaatimattomia.

Kilpailumenestys kesällä ei ollut mitenkään erityisen hyvää. Sijoitukseni epävirallisissa SM-kilpailuissa 30km aika-ajossa oli kolmastoista. Se ettei menestystä saavutettu heti ei häirinnyt minua lainkaan koska olin vakuuttunut, että teimme työtä tulevaisuutta varten. Ja olihan harjoittelu ennenkaikkea jotain sellaista mitä itse halusin tehdä, missään vaiheessa ei ollut pakko harjoitella eikä kukaan painostanut minua suuntaan tai toiseen.

Kun syksy saapui aloin olla valmis aloittamaan todella kovan harjoittelun ja niinpä laadimme seuraavaksi talveksi todella kovan harjoitusohjelman.

1.12.2002

Vuosi 1986

Toinen kausi M-14 sarjassa oli harjoituksellisesti hyvin samantyyppinen kuin edellinenkin kesä. Pyöräilykilometrejä kertyi kesän aikana vähän vajaat kolme tuhatta. Koko kesän ajan jatkui myös hiihdon kesäharjoittelu.

Edellisenä talvena hiihtokilpailuissa menestys oli jäänyt todella heikoksi, vaikka into oli ollut sitäkin kovempi. Eikä vika varmaankaan ollut voitelussa, kuten hiihtäjillä yleensä. Tuolloin valmentajani havaitsi kuinka vauhtini kestävyyslenkeillä oli liian kova perustasooni nähden ja sykemittarin käyttöä harjoittelun seurannassa lisättiin. En ollut itse järin innostunut hiljentämään vauhtia, koska olihan paljon kivempaa käydä lenkeillä kavereitten kanssa kuin yksin. Onnistuin kuitenkin hivenen löysäämään tehoja lenkeillä, jotka varsinkin hiihtolenkeillä tahtoivat nousta liian koviksi koska harjoittelukumppanini olivat minua vanhempia.

Harjoitettelu määräni alkoivat jo tässä iässä olla suuremmat kuin monilla kilpakumppaneillani, vaikka tulostasoni ei ollutkaan kovin ihmeellinen. Lepopäivien viettäminen tuntui vaikealta, koska halukehittyä oli valtava. Heikot suoritukset selittynevät osittain myös sillä että olin tuossa iässä varsin pienikokoinen eli muut olivat noin 20 cm pidempiä kuin minä.

Vaikka menestys oli tehtyyn työmäärään verrattuna heikkoa, se ei häirinnyt ketään muuta kuin minua itseäni. Minuun ei todellakaan kohdistunut ulkopuolisilta tahoilta vähäisintäkään painetta menestyä. Koska perheeni ei ollut kovin sitoutunut urheiluun ja käsitykseni mukaan valmentajani tavoitteena oli kasvattaa pikemminkin ns. kunnon kansalaisia kuin tavoitella heti menestystä kilpailuissa.

Kesän pyöräilykilpailuista ei jäänyt mieleen mitään erikoista jos ei ota huomioon sitä miten 20 km aika-ajo tuntui yhä edelleen kovin pitkältä taipaleelta. Sijoitukseni epävirallisissa SM-kilpailuissa taisi olla 20. huonommalla puolella.

Syksy saapui Lappiin taas kerran hyvissä ajoin ja me aloitimme pitkät sauvakävelylenkit. Muistan kuinka meiltä usein kysyltiin kuntoradoilla: "Luistaako hyvin?". Hiihtäjäthän olivat itseasiassa aikaansa edellä. Nykyäänhän kevyenliikenteenväylillä näkee kuinka puolet kansasta huitoo sauvojen kanssa kesät talvet.

28.11.2002

Vuosi -85

Ajokausi alkoi kyseisenä vuonna aikaisemmin kuin edellisenä ja harjoitus määrätkin lisääntyivät. Lenkkien pituudet olivat 20-40 km, mutta ne eivät sisältäneet lainkaan ns. erityisharjoittelua, vaan ajelimme rauhallisesti pyrkien kiinnittämään erityisesti huomiota pyöritystekniikkaan. Koko kesän aikana pyöräily tuli noin 2500 km ja kilpailuja mahtui kauteen parikymmentä. Etusijalla oli kuitenkin hiihtoon tähtäävä harjoittelu.

Suurin muutos oli kilpailumatkojen pidentyminen kun aika-ajoissa ajettiin 20 km kisoja, jotka tuntuivat aluksi todellakin maraton matkoilta. Myös tuumarajoitukset olivat erilaiset ja suurin sallittu välitys kasvoi huomattavasti. Niinpä vauhti kilpailuissa koveni ja voiman käytön osuus suorituksessa suureni, itse olin tuolloin varsin pienikokoinen ja kovin voimaton. Joten monien muiden vauhti vaikutti lähes yliluonnolliselta.

Jostain kumman syystä en ollut sinä kesänä erityisen innostunut pyöräilystä ja ajatukset olivat enemmänkin suuntautuneet hiihtoon. En menestynyt kovinkaan hyvin kauden aikana käydyissä kilpailuissa, taisin olla jossain 20. huonommalla puolella epävirallisissa SM-kisoissa. Olisin varmaankin lopettanut koko pyöräilyn, elleivät parhaat kaverini eli hiihtoporukkamme pojat olisi myös pyöräilleet.

Niinpä ajoin pyörällä koska kaikki muutkin tekivät niin. Pyöräilykausi Rovaniemellä päättyi varsin aikaisin ja syksyllä keskityttiin taas täysipainoisesti hiihtämiseen.

27.11.2002

Vuosi -84

Pyöräily harrastukseni alkoi kesällä 1984, kestävyysurheilua olin alkanut harrastamaan jo edellisenä syksynä jolloin aloitin tosissani hiihtämään kilpaa. Olin tosin jo edellisinä talvina hiihdellyt varsin ahkerasti. Harrastin hiihtoa seurassa, jossa oli myös pyöräilyjaosto ja monet hiihtäjät pyöräilivät kesäisin enemmän tai vähemmän tosissaan.

Hiihdossa meillä oli 4-5 suunnilleen saman ikäisen pojan joukko ja harjoittelimme enimmäkseen yhdessä. Porukan valmennuksesta vastasi yhteinen valmentaja. Hän oli erittäin asiantunteva ja innostunut, urheiluvalmennuksen lisäksi hän pyrki myös kasvattamaan meitä ihmisinä. Merkillepantavaa oli myös kuinka kaikkia ryhmän jäseniä kohdeltiin saman arvoisesti, itse olin varsin "heikko esitys" urani alussa.

Samoin meille opetettiin heti alusta pitäen mistä harjoittelussa on kysymys ja saimme myös osallistua valmentaja koulutukseen. Osaa noista opeista noudatinkin koko urani ajan.

Ensimmäisen kerran nousin pyöränpäälle heinäkuun alussa kun ajoin 10-km aika-ajon, aikaa kului 22.30. Siitä olikin hyvä alkaa parantamaan vauhtia. Kesän aikana harjoitus kilonmetrejä kertyi noin 1000 km, mutta samanaikaisesti tehtiin myös hiihdon kesäharjoittelua (kuntopiiri harjoittelua, juoksua, sauvakävelyä ja rullasuksi hiihtoa). Pyörälenkit olivat pituudeltaan 10-20 km eikä vauhti ollut järin kova. Tavoitteena oli kehittää pyöritystekniikka niinpä ajoimme todella pienentä välitystä käyttäen.

Ajoin sinä kesänä myös ns. epävirallisissa SM-kilpailuissa sijoitukseni oli 13. ja kauden paras kilpailuni oli TUL:n mestaruuskilpailujen aika-ajo jonka voitin. Syksyllä alkoi taas normaali hiihtoharjoittelu ja näin ollen pyöräily jäi odottaamaan seuraavaa kesää.